Kategoriat
Pohdinnat

Tahtotila

Hikipediassa ’Ei’-sanan määrittelyssä valaistaan sanan merkitystä naisen kielessä näin:

”Pitää myös kuitenkin muistaa, että naisen kyllä on myös hyvin useassa tapauksessa ei. Samoin on naisen ei. Loogista eikö totta? Älä puhu naiselle logiikasta mitään – pahoitat vain mielesi.”

Nainen toivoo kuitenkin miehiltä aina oikeaa ja hyvää toimintaa – eikä koskaan sen vastaista. Tietenkin se, mitä nainen haluaa ei aina täsmää sen kanssa mitä hän sanoissaan ilmaisee toivovansa. Klassisin esimerkki lienee: ”MENE POIS!!!” ja mahdollisin lisäyksin: ”En enää koskaan halua nähdä sinua!”. Nainen voisi ennemminkin tässä nimenomaisessa tilanteessa haluta hetken hengähdystauon ja miehen vakuuttelevan, että riidan aiheuttanut miehen virhetoiminnallisuus oli viimeinen laatuaan, eikä moinen toistu enää ikinä.

Samassa yhteydessä positiivisten tunteiden tyylikäs ilmaisu on hyvästä, mutta niitä ei saa lyödä liian positiivisina tiskiin, koska naisen mieli ei ole vastaanottavaisessa tilassa.  Nainen on sulkeutunut – pistänyt miehen jäähylle ja ottaa etäisyyttä tästä. Jos mies liiaksi tässä yhteydessä vakuuttelee tunteittensa positiivisuutta, se voi kääntyä itseään vastaan. Nainen tarkastelee miehensä sanoja ylikriittisesti, eikä todennäköisimmin usko hetkeen yhtään mitään positiivista mitä mies kertoo. Niistä tulee samoja valheita, joita nainen on kokenut vastaanottaneensa virhetoiminnallisuuden yhteydessä.

Toinen klassinen esimerkki on avoin rehellisyys. Nainenhan ei halua, että mies kertoo rehdisti toimineensa väärin. Nainen luonnollisesti haluaa, ettei mies koskaan toimisi väärin. Avoin rehellisyys virhetoiminnallisuuksista on ”muka” hopeasijalla, vaikka todellisuudessa sille ei paljoa mitaleja anneta kaulaan. Palkintokomitean kädet kyllä liikkuvat edestakaisin, mutta ne eivät taputa haltioituneena. Jokainen voi ihan muistella omaa historiaansa ja miettiä miten paljon antoi tai sai arvoa jostakin rehdistä kaapista pomppaamiselle valkoisen lipun kera.

Eräs ystävättäreni melko rehellisesti kävi lävitse omaa mielenmaisemaansa ja totesi ettei itsekään tiedä välillä mitä tahtoo – mutta tunnistaa kyllä ”väärän jutun”, kun saa sen eteensä. Reaktiivinen kritiikki toimii, mutta ei proaktiivinen neuvominen ja ohjaus. Osataan sanoa: ”Mokasit” muttei antaa ohjeita: ”Näin…”.

Ehdottomasti jännittävin muisto tästä asiasta on eräs hyvin kaukainen muisto virheajattelustani, jossa luulin naiselta voitavan kysyä kysymyksen: ”Onko ok jos..?”. En minä niin tyhmä ollut ettenkö olisi tiennyt asian voivan olla ongelma, minähän sentään kysyin asiasta. Kolmestikin jopa ja vannotin vastaamaan rehellisesti. Palautetilaisuudessa minulle todettiin leikkisästi – ei siis yhtään vitsikkäästi, mutta minusta tämä kulminoi koko tekstini: ”Olisihan sinun itsesi pitänyt tietää.”.

Miehen pitää oma-aloitteisesti ja naisen mielen kanssa täysin yhtenevästi haluta sitä samaa toimintaa ja tunnelmaa kuin naisen. Ei riitä, että mies toimii oikein – miehen pitää omaehtoisesti haluta sitä. Mies ei saa vastauksia kysymyksiin, jossa naiselle tulee olo ettei naisella ole oikeutta pyytää mitä itse haluaa. Klassinen: ”Minulla on paljon naispuolisia ystäviä…” -keskustelunavaus, jossa kaikki on ok, mutta myöhemmin käydään tarkempi neuvottelu muodossa: ”Enhän minä sitä tarkoittanut, että…”.

Omassa johtamisessani kautta aikain olen ottanut armeijasta tutun: ”Ei ole koulutettu, ei voi vaatia.” -asenteen. Jos en ole itse sanonut jotakin, en voi odottaa toiselta sen mukaista toimintaa. Kestän melko monipuolisen kattauksen mokia jo nykyään, koska olen nähnyt miten ihmisten sisäiset maailmat ja tämän ”yhteisen” maailman hahmotus ovat todella erilaisia. Ihmiset vaikuttavat usein ajattelemattomilta, joita me tietenkin olemmekin mitä suurimmissa määrin. Usein huomaan herättäväni itseni tilanneanalyysistä, jossa haarukoin kaikkia mahdollisia skenaarioita, jonka lopputuloksena olen minimoimassa riskejä – enkä siis tekemässä mitään itseäni kiinnostavaa tai kivaa. Totean: ”Eihän näin voi elää.”.

Ja se joku nokkelapokkela, joka ajattelee tässä kohtaa: ”Höh, kyllähän sä voit aina kysyä!” niin voi ihan keskenään hiihdellä keskimittaiseen joulukuuseen. Hommahan menee niin, että jos mies kysyy edes naiselta, jotakin sellaista mitä nainen ei halua – se on jo riittävä irtisanomisperuste. Mies siis julkeaa olla niin ajattelematon, ettei ole tajunnut naisen tietenkin ajattelevan asiasta toisin – mutta mies kehtaa pyytää naiselta jotakin, mihin naisen olisi sitten ”pakko” vastata jotenkin – koska eihän nainen halua olla mikään miestään riipivä pirttihirmu. Radiossa pedattiin tällaista tilannetta miehen kysyessä mielipidettä valintatilanteeseen: ”Meillä olisi hääpäivä samana päivänä, kun koko mieskaveriporukkamme on suunnitellut matkan [johonkin tärkeään jalkapallo-otteluun] Espanjaan.”. Hyvä Jorma, menepäs kysymään asiasta naisen mielipide.

Tämä on ja mahdollisesti tulee olemaankin ajattelua provosoivin tekstini – ei siksi, että haluaisin sen olevan, mutta asia on niin vaikea, ettei tästä voi kirjoittaa aukottoman ymmärrettävästi. Päätin julkaista tämän, tietäen, että jos yksikin ihminen pääsee eteenpäin omissa pohdinnoissaan tämän takia – se on maksanut hintansa. Lukijalle itselleen jää valta päättää haluaako avata omaa ajatteluaan näkemään niitä joitakin todellisuuden piirteitä vai haluaako jäädä jumittamaan ajatuksiin: ”Eihän se noin mene… En minä ainakaan… Kyllähän…”. Puhun melko kipeistä kokemuksista, joissa olen yrittänyt tasapainoilla itseni ja kumppanini tunteitten, halujen ja unelmien kanssa. Toivon etenkin tässä yhteydessä pehmeää ymmärrystä ja kunnioitusta yritykselleni: kykyä nähdä sanojeni taakse.

Kategoriat
Pohdinnat

Qualitas Potentia Nostra

Otsikko on Suomen Ilmavoimien tunnuslause ja tarkoittaa:
’Laadussa voimamme’ tai ’Laadussa on voimavaramme’.
Olen aina mieltänyt sanonnan viittaavan rajallisten resurssiemme laadukkaan käytön ja ohjauksen tärkeyteen. Hyvällä johtamisella ja harjoittelulla voidaan saada laadukas kokonaisuus puolustamaan meille tärkeitä asioita.

Näin kuinka bordercollien näköinen säkäkorkeudeltaan isäntänsä polveen ylettyvä koira hyppäsi 130cm korkealle lumivallille ketterästi. Mietin, että itse en voisi samanlaista keveää hypähdystä tehdä neljään metriin – tai edes kahteen. Ylittäisin omaa mittaani matalemmalle asetetun riman. Leikkisästi ilmaistuna: keskimäärin en pääse lähellekään täyttä potentiaaliani. En voi luvata toimittavani laatua, johon minulla olisi näennäisesti eväät.

Isäntä oli tottunut koiransa suorituskykyyn, eikä hän ollut tempusta moksiskaan – enemmänkin tilanne oli muodossa: ”Näinhän tämän kuuluukin mennä.”. Hyppy ei tuntuisi ulkopuolisestakaan henkilöstä ihmeelliseltä, koska hyppy onnistui vaivattoman näköisesti ja mikä oleellista – reuna ei näytä korkealta ihmisen näkökulmasta.

Miehiin viitataan joskus koirina – monestakin syystä – miestäkin pitää peruskouluttaa ja ruoka toimii palkitsemisvälineenä. Mies haluaa palvella emäntäänsä, mutta kaipaa välillä juoksentelua vapaana kaulapannatta. Koirapillinä toimii esimerkiksi vihjailu koulutustapahtuman siirtämisestä makuuhuoneeseen… kyllähän se koira palaa.

Mieskin voi loikata kevyen näköisesti korkeallekin tasolle. Tällä mies asettaa itselleen tietyn standardin ja kirjaimellisesti tason, jota häneltä voi odottaa ja vaatia. Naisesta voi tuntua täysin järjettömältä, että miksi jossain vaiheessa niin huomioiva ja ihana mies sekoileekin seuraavana iltana ihan täysillä. Ehkä siksi, että naisten mieli on järkähtämättömästi johdonmukainen ja vakaa. Niinhän?

Naisella itsellään on näkökulmia ja tasoja, joita hän odottaa miehiltä. Taso-odotukset voivat olla:

  • normatiivisia (suomalainen kulttuuri, yleinen mielipide, luotu käsitys normaaliudesta ja perustasosta, jota voi – ja pitääkin vaatia)
  • kotoa opittua, joko suoraan omalta isältään tai kääntäen oman äidin täyttymättömien odotusten ja unelmien kipuilun havaitsemisesta
  • tyttökavereiden tai kaukaisempien tuttavuuksien (lehdet jne.) tarinoiden kautta opittuja tositarinoita rakkaudesta ja upeista miehistä
  • omat kokemukset, esimerkiksi yhdistellään kaikkia tavattuja, koettuja tai kumppaneina olleita miehiä ja heidän hyviä ominaisuuksiaan
  • ajansaatossa tapahtuu myös inflaatiota, viime vuonna kelvannut mies ei välttämättä kelpaa enää seuraavana vuonna – sijoitukselle pitää saada tuottoa
  • nykyisen kumppanin (miehen) itsensä luomia ”välähdyksiä” täydestä potentiaalistaan ja siitä timanttisesta kyvystä suoriutua huippumotivaatiolla… esimerkiksi suhteen alkuvaihe luo tyypillisesti tiettyjä odotuksia (vaatimuksia) tulevaisuuteen

Tasot vaikuttavat realistisilta, koska nainen joko itse pystyy niihin, on kuullut, että joku muu pystyy niihin tai oma käsitys rakkaudesta pitää sisällään näitä asioita. Emäntä katsoo tasoa ja koiraansa – joka on saattanut jo kertaallen hypätä tasolle – ”Hyppää Puppe! No! Hyppää!”. Jos koira ei pääse tasolle, se saa rapsutusta ja pehmeää puhetta sekä uskoa seuraavan kerran ”onnistuvan varmasti”. Sama lempeys ja anteeksianto jatkuu seuraavallakin epäonnistumisella, kun sellainen koittaa. Miehelle ei oteta taskusta grillattua kanaa tai silitetä päätä.

PS: Voit lukea tekstin uudelleen kuljettamalla tekstin mukana jotakin itsellesi tärkeää, mutta haastavaksi havaittua asiaa – kuten vaikkapa toisen pyyteetöntä arvostamista ja kunnioitusta.

Ei lainkaan esimerkkinä kevytmielisempi,
mutta jotensakin ilmaisuna kansankielisempi…
äskiseen isoon juttuun liittyvä osakokonaisuus,
on ihmiselle joskus haastavasti soljuva uskollisuus.

Kategoriat
Pohdinnat

Anna ja Nielé

Miksi toiselle salliminen – hänen huonon käytöksen vastaanottaminen – on jotenkin vähemmän arvostettua, kuin rakkaalle jonkun epämieluisan asian tekeminen?

a) Jos mies taistelee ruhjeille itsensä esim. pyydystäessään alennusmyyntien viimeisen leningin kullalleen; se on romanttista ja sankarillista.

b) Jos mies ottaa naisensa syliin tämän tehtyä jotain vähemmän mieluisaa; se on vain tohvelisankariutta.

Päätös? Mies saa itse päättää pelastaako sen ”niin söpön ja viattoman kissan” ja… höpöhöpö. Mies on ihan yhtä ”päätäntävallassa” kummassakin tilanteessa. Loukkaantunut tai rakkaudettomuutta kokeva kuljetus tulossa – piip piip piip. Valinnat.

Kyky ottaa vastaan ja rakastaa ”silti” sekoitetaan monesti uhrautumiseen – passiiviseen hyväksymiseen, jolla on lyhyet kantimet, vaikka se voi olla aktiivista toimintaa. Kaikki tiedämme, että anteeksiantaminen on erittäin raskasta puuhaa ja vaatii melkoisen ison ihmisen onnistuakseen. Lempeä ja kultaansa ”kaikissa” olosuhteissa rakastava henkilö oikeasti rakastaa. Kumppanin onnellisuus on keskiössä. Mikäs sen mukavampaa?

Joskus nieleminen tekee gutaa ja mattokin maistuu hyvältä.

Kategoriat
Pohdinnat

Näkökulma: Viha

Entä jos viha onkin vain turhautumisen huipentuma omaan osaamattomuuteen hoitaa asioita tyylikkäästi ja kaikille osapuolille miellyttävästi?

Kategoriat
Pohdinnat

Vuotokohta

Rakkaus on vähän kuin lämpö, jonka karkaamista haluamme estää. Emme halua laskea lämpötilaa, joka sinällään pitäisi lämmön sisällä (lämpötilaero blaa blaa…), vaan haluamme elää täysillä – olla ja asua kuumassa Rakkauden täyttämässä kodissa. Trooppisen ilmaston ylläpito sisätiloissa vaatii täällä kylmässä Suomessa melko hyvät eristeet.

Rakkaus tosin on siitä hankala kapine, että se ei itsessään paljoa lämmitä. Kohde ja vastarakkaus ovat melkoisen mielekkäitä projektiryhmän kokoonpanon kannalta.

Entäpä tilanne, että vastarakkautta tai sopivan ihanaa kohdetta ei ole tarjolla? Ovet ovat kiinni ja ikkunat säpissä. Toive on, että joku tulisi ja huomaisi lämmön ja sen valtavan rakkauden jota kannamme sisällämme, mutta odotamme talviunilla.

”Keep, keep bleeding love
You cut me open”
– Leona Lewis: ’Bleeding Love’ (ks. koko sanoitus)

Sitten kun se ”jokin” tulee ja avaa meidät – avaa ovemme ja poistaa kaihtimet ikkunoista. Lämpöä alkaa karata… sitä pitää alkaa tuottamaan ja se vaatii huomattavan paljon energiaa. Näin ollen vaikka ennen vaikutimme pärjäävän ns. vähällä rakkaudella – emme siihen enää pystykään. Kaipaamme huomiota, hellyyttä ja läheisyyttä. Miehisempi esimerkki lienee seksi… kun se palaa listalle, sitä alkaa tilaamaan viikoittain (lue: koko ajan).

Vaikka rakkaus maistuukin välillä mansikoilta – se ei ole kausituote kysynnän kannalta, mutta sen saatavuus sen sijaan tuntuu olevan. Eikä sitä voi pakastaa, työntää minigrippiin tai ortexiin. Sokeroida sitä voi…

Ongelmallisinta lienee, että kovimmat rakastajat pitävät sisällään todella ison määrän tunnetta ja kuin painetankki se poksahtaa avaajan päälle. Vaje kasvaa nopeasti, mutta sitä on vaikea havaita. Alun hengästyttävyys ohjaa meidät hetkeksi sohvalle odottamaan taukoa ilotulituksesta tai kavereiden kanssa kaljalle pohtimaan asioita. Väärä liike. Meidän pitäisi osata tuupata sitä polttoainetta tankkiin: huomioida, välittää, sanailla, runoilla, koskettaa, pitää sylissä, suudella, hyväillä, tanssia ja katsahtaa silmiin, ottaa kädestä ja hypätä pilviin, kuin Lois Lane poikaystävänsä kanssa. Taivas kai odottaa punaviittaista ottajaansa?

Kategoriat
Pohdinnat

Tunne tunnenainen

Tämän vuosituhannen oivallus: On olemassa tunne ja järki naisia. Väärin.
On olemassa yksinkertaisesti tunnenaisia ja enemmän tai vähemmän monimutkaisempia tunnenaisia.

Eikä siinä vielä kaikki! Olen luullut tykästyväni älykkäisiin – siis älyllistäviin ja pienemmällä tunnelohkolla varustettuihin naisiin, jotka tykkäävät loogisuudesta. Väärin taas!

Ne naiset, jotka ovat tunteikkuutensa (siis kaikki naiset) lisäksi vielä älykkäitä – siis sanavalmiimpia ja tykkäävät pohtia kaikenlaista; ja ovat nopeampia molemmissa, kuin uusimmat iskunvaimentimet enduro pyörissä… Miksi he ovat niin nopeita? Miksi heiltä tulee tekstiä solkenaan ja aivot surraavat vielä selvästi kovempaa tahtia – siis sanallinen anti on ”50-80%” päässä liikkuvista ajatuksista…

KOSKA TUNTEET

Tunteet antavat juuri sen extra-boostin, sen lisäliike-energian sinne aivojen synapseihin, vetävät ideaalisesti kallistetun asfaltoidun ohituskaistan metsätielle, jysähtävät viisinkertaista äänennopeutta matkaavan hävittäjän ohi valonnopeudella… Joku voisi kysyä, että mitä järkeä on matkata valonnopeudella tuolla taivaalla, kun viisinkertainen äänennopeuskin on melko nopeaa? Sepä se – ei siinä olekaan mitään järkeä! Mutta onhan se nyt hiton siistiä! Sen hetken aikaa… yksi esimerkki lienee… tavutetaanpa oikein perheen pienimmille: äs ee koo äs ii.

Muistan lukion fysiikan tunneilta: ”Valonnopeuden saavuttaminen ei ole ainoa ongelma – vaikka tietenkin se on mahdotonta itsessään nykytietämyksen mukaan… nimittäin vaikka nopeus saataisiinkin aikaan, jollain tavalla – meillä ei ole mitään – MITÄÄN -materiaalia joka kestäisi sen reissun. Olettekos miettineet miltä hiekanjyvä näyttää tuulilasissa, kun vauhtia 1 079 252 849 km/h? Aika kipeältä. Se pikkuinen hippunen repii koko raketin palasiksi…”.

Noh… naisen nopeus ei välttämättä ole aivan valonnopeutta… saatoin liioitella, mutta jos se olisi vaikkapa puolet siitä eli 539 626 424 km/h… niin silti ne pikku hippuset aiheuttavat melkoisen isoja ongelmia. Selittää sitä ”tiettyä herkkyyttä”, jota turbulenssiksi kutsutaan matkustuskoneen ”Speed of Light 666”-lennoilla.

Hallintaominaisuudet? Et ole ilmeisesti pelannut autopelejä, joissa on semmoiset kivat palkit esittämässä tilannetta aina näin: ”Nopeus 100, kiihtyvyys 100, massa 65, hallittavuus 0, hidastuvuus 5”. Ohjaus? Kuka semmoista tarvitsee? Siis ensimmäisenä valitaan se tallin kovin tykki sinne radalle ja otetaan pataan kaverilta, joka otti tasapainoisemman kumppanin sinne elämän kiertoradalle. Ohitat toki sen jokaisella suoralla, mutta ei sillä ehjänä maaliin tulla. Autopeleissä voi laittaa sen täplän: ”Car wreck/damage off”, mutta tässä reaalimaailmassa vakuutusyhtiöillä ei ole tuotenimikettä ”Kolaribonari” tai slogania ”Mitä vähemmän selviää maaliin sun romusta – sitä enemmän korjaat meiltä bonusta!”.

OBS! Autonvaihtamisen sijaan voit aina vaihtaa rataa!
Mutta ongelmaksi muodostuu, ettet itsekään jaksa ajaa sitä tylsän arkista ovaalia, jossain suljetulla stadionilla ja voittaa suvereenisti joka kerta. No ei… Pitäähän se viedä kaupungille ja muille radoille… jonnekin missä on kilpailua ja hallitsemattomia tilanteita. Jossain missä pääsee omien taitojensa äärirajoille. Itsepintaisesti mies ajattelee: ”Kyllä se riittävällä reenillä asettuu lapaseen.”. Väärin. Sehän on koko sen homman pointti, että itseäkin hirvittää välillä sen teho ja vallattomuus. Ääni mikä lähtee saa sinut hykertelemään. Innostuksessasi tiedät, että siinä on pala hallitsemattomuutta. Ihan kuin jäävuoressakin 🙂

Vallattomia ajonautintoja ja antoisia turvakaarien rakennushetkiä kaikille miehille, jotka olette jääneet koukkuun vauhtiin ja vaarallisiin tilanteisiin! Luv u all! Hyvää ystävänpäivää!

Kategoriat
Pohdinnat

Riittämättömyys

”En ole kyllin hyvä, että kelpaisin ja riittäisin sellaisenaan.”

Tämä on monen länsimaisen ja mm. japanilaisen nuoren tarina. Asiasta ei juurikaan puhuta, koska koko homman ideahan on, että pitää pärjätä ja kehittyä paremmaksi. Jos et koe olevasi sellainen, olet velvoitettu kasaamaan itsestäsi sellaisen.

Toisin sanoen, ne jotka kokevat kelpaavansa eivät puhu asiasta, koska heillä ei ole ko. tuntemusta, jota ei voi käsittää jos sitä ei ole kokenut. Ne, jotka ovat päässeet siitä yli eivät mielellään muistele tai mainosta sitä.

Ja ne jotka eivät kelpaa – eivät voi ko. tunteen takia puhua asiasta, koska se pahentaisi kokemusta riittämättömyydestä.

Riittämättöyyden kehäjuoksun lähtölaukaus voidaan ampua reiteen jo varhaislapsuudessa tai esimerkiksi koulu-uran alkutaipaleella. Oleellista olisi päästä ongelman ytimeen: Mistä tekijöistä olo koostuu? Olenko edelleen velvoitettu kokemaan tätä oloa ja jatkuvasti kehittymään? Olenko enää vaatimusten vaikutuspiirissä ja niiden orja?

Luonnollisesti esim. koulumaailmasta työelämään siirros ei todennäköisesti helpota oloa, vaikka näennäisesti alkuperäinen syy olisikin jo menneen talven lumia.

Syyn löytäminen ja sen asianmukainen purkaminen auttavat ainakin omalla kohdallani. Kyky nähdä mistä oma riittämättömyys oikeasti juontaa juurensa ja mitä hienoja asioita sen voittamisesta koituisi. Ulkoisen – universaalin totuuden kaltaisen – motivaation löytäminen on tärkeää kaltaisilleni ihmisille. Kohdallani se on lapset; lasten hyvinvointi ja terve kehitys. Minun pitää katkaista tämä kierre, joka on valunut sukupolvelta toiselle. Haluan seuraavan sukupolven – jos sellainen tulee jälkeläisistäni tai vaikkapa sisarusteni liitoista – saavan terveen itsetunnon, jotta he voivat olla parempia ihmisiä ympärilleen ja kokea sisäistä rauhaa – eheyttä.

Riittämättömyyden tunteesta kärsivän ihmisen tunnistaa helposti: hän kommentoi joka asiaa muodossa ”tämä voisi olla paremmin”. Hänen oma kokemuksensa omasta itsestään on niin riittämätön ja hän kokee tekevänsä niin paljon, että hänellä on oikeus nokkia ympäristöään. Neuvoa, ohjata, kehittää… tärkeimmät avainsanat: korjata ja parantaa.

Riittämättömän henkilön nimenomaan pitäisi korjata ja parantaa itsensä.
En tule koskaan lopettamaan kehittymistä, mutta haluan nähdä maailman ympärilläni valoisana ja hyvänä. Nähdä ihmisten yrittämisen, tunnistaa sen ja antaa sille arvoa.
Minä muiden joukossa.

Kategoriat
Pohdinnat

Epäkunnioittava

Havaitsin omanarvontuntoisten ja älykkäiden 25-35v. naishenkilöiden sanavarastoon kuuluvan mielenkiintoisen sanan:

epäkunnioittava

Se ei ole: loukkaava, halventava, alentava…
Se on epäkunnioittava.
Sana alleviivaa kunnioituksen tarvetta ja erityisesti sen merkitystä ko. ihmisryhmässä.

Mieshenkilö totesi sivusta minun pohdintaani: ”Nyt ymmärrän… koet, ettei kunnioitus ole automaattinen ja se pitää ansaita.”.
Kyllä. Kunnioitusta ei minusta lähtökohtaisesti ole alunperinkään, vaan se tulee tekojen kautta. Tuntemattomien toiminta ei ole epäkunnioittavaa sen enempää kuin kunnioittavaakaan. Silti juurikin tuntemattomia ihmisiä kohtaan esitetään ko. termiä vähintään yhtä usein, kuin läheisiinkin – joiden sinällään pitäisi elää keskinäisessä kunnioituksessa suhteessa termin käyttäjään.

Miksi sitten myös läheiset saavat osansa tästä sanasta? Onko niin, että naishenkilö kunnioittaa epäkunnioittavia henkilöitä, mutta he täysin aiheetta epäkunnioittavat häntä? Sana esiintyy voimakastahtoisilla naisilla, jotka ovat kokeneet tulleensa väärinkohdelluiksi. ”Minua on loukattu!” on mielestäni termin sisältö. Sanalla on vahva menneisyyden kaiku, joka viittaa lähtötilanne asenteeseen ja tapaan tulkita viestejä.

Jos esimerkiksi mies on pystynyt koko tuntemisen ajan pitämään yllä kunnioittavia välejä, on hänen kommunikaationsa lähtökohtaisesti kunnioittavaa. Naishenkilö ei siis katso koko maailmaa epäkunnioittavana, vaan ko. asenteen laukaisee aina jokin toiminta tai viite siihen.

Epäkunnioittava

Kategoriat
Pohdinnat

Yhteinen nimittäjä

Löysinpä tuossa keskustellessani elämäni naisten yhteisen tekijän:

Suurten tunteiden ja elämysten kaipuu.

Piti oikein miettiä omalle kohdalleni ja kyllä minussa on sitä samaa.

Toinen minkä tajusin tätä kirjoittaessani:

Tylsistyminen/kärsimättömyys.

Kaikki naiseni ovat olleet sellaisia, jotka haluavat joko helposti ”jotain muuta” (tylsistyminen) tai johdonmukaista, nopeaa etenemistä, heille tärkeisiin päämääriin (kärsimättömyys).

PS: Yhteinen nimittäjä sinänsä on epäkelpo termi, koska sillä viitataan matemaattisesti murtoluvun jakajaan, joka vastaa kysymykseen: ”Moneenko osaan jokin on jaettu?”.

Yhteinen tekijä sen sijaan pääsee vähän lähemmäs, joka on luku jolla molemmat alkiot voidaan jakaa. Vitsikkäästi: ”Tekijä, jolla molempien henkilöiden persoona/käyttäytymismalli voidaan kertoa puolittain.”.

Kategoriat
Pohdinnat

Vangitseva

Katseeseen viitatessa ja monessa muussa suhteisiin liittyvissä ilmaisuissa ’vangitseva’ on positiivinen – iso ja ennen kaikkea muistettava tunne.

On sinänsä mielenkiintoista, että vangitsevuus on usein alkuunsa juurikin positiivinen, mutta se helposti jatkaa saman sanan toiseen merkitykseen.

Vangitsevuus kääntyy helposti raastavaksi. Ihminen tiedostaa itse valinneensa tilanteen, johon ”päästyään” hän ei ”pääse” sieltä pois. Halusit saharaan kokeilemaan miltä lentohiekka tuntuu… on se jännää ihan loppuun asti.

Ihmisen reaktio on hauska: ei mahdu päähän, että olisin halunnut johonkin, mikä ei ole minulle hyväksi. Siis enhän minä voi olla niin idiootti, että tekisin – tai olisin – jotakin mikä ei olisi hyväksi minulle. Omiin toimimattomiin malleihinkin voi jäädä vangiksi.

Riippuvuudet kaikkinensa ovat vangitsevia. Kaikki riippuvuudet antavat alkuunsa paljon: sosiaalista statusta, parempia bileitä, elossaolemisen tunteita… halu korjata oma mieli ja parantaa elämänlaatua – saada se puuttuva ’jokin’.

Ihminen haluaa aina parempaa minimipanostuksella. Jotkut haluavat maksimit – toiset vähän maltillisempaa. Olenko riittävän lähellä jalostamaan nyt käsillä olevasta sen ’riittävän’ hyvän itselleni? Jumitanko mahdottomassa vai munaanko mahdollisuuteni siihen elämään, jota olen toivonut itselleni? Olenko saamassa sitä tunnetta? Millä hintaa?

Olen miettinyt aiempia suhteitani paljon. Olen huomannut, että kun realistisen tilannekatsauksen saa tehtyä, tehdyistä virheistä pystyy oppimaan aina vain enemmän. Penkomisessa oikein innostuu, kun muistaa, että voi muuttaa toimintaansa ja saa ikään kuin ”samalla (oppi)rahalla” koko ajan enemmän hyötyä. Koska inhimillinen kärsimys on kallista. Aivan liian kallista.

Vangitseminen ei ole kenellekään itseisarvo, sillä on aina jokin  – vaikkakin sadistinenkin – syy, joka menee paljon syvemmälle, kuin häkkilinnun katseluun. Se voi olla vaikkapa halu hallita jotakin, kun oma elämä ei ole enää lapasessa.

Olkaamme armollisia itsellemme: voimme olla vangittuina pitkiäkin aikoja, mutta olemme jääneet tilaan toivoen – emme ole voineet tietää, ettei toiveemme täyty koskaan. Olemme voineet sitoa kumppaniamme; olemme tehneet sen toivoen, että halumme yhtyisivät, jotka koemme näkevämme molempien sydämissä.

Kahleiden ylläpito ja niistä vapautuminen sekä muutos yleensäkin vaativat voimia. Aina niitä ei ole. Emmekä aina tiedä missä ’sen ydin’ on. Ymmärrän, ettemme pelon takia voi aina rauhoittaa mieltämme ja puhua avoimesti – mutta siihen tulee pyrkiä. Yhdessä.