Hikipediassa ’Ei’-sanan määrittelyssä valaistaan sanan merkitystä naisen kielessä näin:
”Pitää myös kuitenkin muistaa, että naisen kyllä on myös hyvin useassa tapauksessa ei. Samoin on naisen ei. Loogista eikö totta? Älä puhu naiselle logiikasta mitään – pahoitat vain mielesi.”
Nainen toivoo kuitenkin miehiltä aina oikeaa ja hyvää toimintaa – eikä koskaan sen vastaista. Tietenkin se, mitä nainen haluaa ei aina täsmää sen kanssa mitä hän sanoissaan ilmaisee toivovansa. Klassisin esimerkki lienee: ”MENE POIS!!!” ja mahdollisin lisäyksin: ”En enää koskaan halua nähdä sinua!”. Nainen voisi ennemminkin tässä nimenomaisessa tilanteessa haluta hetken hengähdystauon ja miehen vakuuttelevan, että riidan aiheuttanut miehen virhetoiminnallisuus oli viimeinen laatuaan, eikä moinen toistu enää ikinä.
Samassa yhteydessä positiivisten tunteiden tyylikäs ilmaisu on hyvästä, mutta niitä ei saa lyödä liian positiivisina tiskiin, koska naisen mieli ei ole vastaanottavaisessa tilassa. Nainen on sulkeutunut – pistänyt miehen jäähylle ja ottaa etäisyyttä tästä. Jos mies liiaksi tässä yhteydessä vakuuttelee tunteittensa positiivisuutta, se voi kääntyä itseään vastaan. Nainen tarkastelee miehensä sanoja ylikriittisesti, eikä todennäköisimmin usko hetkeen yhtään mitään positiivista mitä mies kertoo. Niistä tulee samoja valheita, joita nainen on kokenut vastaanottaneensa virhetoiminnallisuuden yhteydessä.
Toinen klassinen esimerkki on avoin rehellisyys. Nainenhan ei halua, että mies kertoo rehdisti toimineensa väärin. Nainen luonnollisesti haluaa, ettei mies koskaan toimisi väärin. Avoin rehellisyys virhetoiminnallisuuksista on ”muka” hopeasijalla, vaikka todellisuudessa sille ei paljoa mitaleja anneta kaulaan. Palkintokomitean kädet kyllä liikkuvat edestakaisin, mutta ne eivät taputa haltioituneena. Jokainen voi ihan muistella omaa historiaansa ja miettiä miten paljon antoi tai sai arvoa jostakin rehdistä kaapista pomppaamiselle valkoisen lipun kera.
Eräs ystävättäreni melko rehellisesti kävi lävitse omaa mielenmaisemaansa ja totesi ettei itsekään tiedä välillä mitä tahtoo – mutta tunnistaa kyllä ”väärän jutun”, kun saa sen eteensä. Reaktiivinen kritiikki toimii, mutta ei proaktiivinen neuvominen ja ohjaus. Osataan sanoa: ”Mokasit” muttei antaa ohjeita: ”Näin…”.
Ehdottomasti jännittävin muisto tästä asiasta on eräs hyvin kaukainen muisto virheajattelustani, jossa luulin naiselta voitavan kysyä kysymyksen: ”Onko ok jos..?”. En minä niin tyhmä ollut ettenkö olisi tiennyt asian voivan olla ongelma, minähän sentään kysyin asiasta. Kolmestikin jopa ja vannotin vastaamaan rehellisesti. Palautetilaisuudessa minulle todettiin leikkisästi – ei siis yhtään vitsikkäästi, mutta minusta tämä kulminoi koko tekstini: ”Olisihan sinun itsesi pitänyt tietää.”.
Miehen pitää oma-aloitteisesti ja naisen mielen kanssa täysin yhtenevästi haluta sitä samaa toimintaa ja tunnelmaa kuin naisen. Ei riitä, että mies toimii oikein – miehen pitää omaehtoisesti haluta sitä. Mies ei saa vastauksia kysymyksiin, jossa naiselle tulee olo ettei naisella ole oikeutta pyytää mitä itse haluaa. Klassinen: ”Minulla on paljon naispuolisia ystäviä…” -keskustelunavaus, jossa kaikki on ok, mutta myöhemmin käydään tarkempi neuvottelu muodossa: ”Enhän minä sitä tarkoittanut, että…”.
Omassa johtamisessani kautta aikain olen ottanut armeijasta tutun: ”Ei ole koulutettu, ei voi vaatia.” -asenteen. Jos en ole itse sanonut jotakin, en voi odottaa toiselta sen mukaista toimintaa. Kestän melko monipuolisen kattauksen mokia jo nykyään, koska olen nähnyt miten ihmisten sisäiset maailmat ja tämän ”yhteisen” maailman hahmotus ovat todella erilaisia. Ihmiset vaikuttavat usein ajattelemattomilta, joita me tietenkin olemmekin mitä suurimmissa määrin. Usein huomaan herättäväni itseni tilanneanalyysistä, jossa haarukoin kaikkia mahdollisia skenaarioita, jonka lopputuloksena olen minimoimassa riskejä – enkä siis tekemässä mitään itseäni kiinnostavaa tai kivaa. Totean: ”Eihän näin voi elää.”.
Ja se joku nokkelapokkela, joka ajattelee tässä kohtaa: ”Höh, kyllähän sä voit aina kysyä!” niin voi ihan keskenään hiihdellä keskimittaiseen joulukuuseen. Hommahan menee niin, että jos mies kysyy edes naiselta, jotakin sellaista mitä nainen ei halua – se on jo riittävä irtisanomisperuste. Mies siis julkeaa olla niin ajattelematon, ettei ole tajunnut naisen tietenkin ajattelevan asiasta toisin – mutta mies kehtaa pyytää naiselta jotakin, mihin naisen olisi sitten ”pakko” vastata jotenkin – koska eihän nainen halua olla mikään miestään riipivä pirttihirmu. Radiossa pedattiin tällaista tilannetta miehen kysyessä mielipidettä valintatilanteeseen: ”Meillä olisi hääpäivä samana päivänä, kun koko mieskaveriporukkamme on suunnitellut matkan [johonkin tärkeään jalkapallo-otteluun] Espanjaan.”. Hyvä Jorma, menepäs kysymään asiasta naisen mielipide.
Tämä on ja mahdollisesti tulee olemaankin ajattelua provosoivin tekstini – ei siksi, että haluaisin sen olevan, mutta asia on niin vaikea, ettei tästä voi kirjoittaa aukottoman ymmärrettävästi. Päätin julkaista tämän, tietäen, että jos yksikin ihminen pääsee eteenpäin omissa pohdinnoissaan tämän takia – se on maksanut hintansa. Lukijalle itselleen jää valta päättää haluaako avata omaa ajatteluaan näkemään niitä joitakin todellisuuden piirteitä vai haluaako jäädä jumittamaan ajatuksiin: ”Eihän se noin mene… En minä ainakaan… Kyllähän…”. Puhun melko kipeistä kokemuksista, joissa olen yrittänyt tasapainoilla itseni ja kumppanini tunteitten, halujen ja unelmien kanssa. Toivon etenkin tässä yhteydessä pehmeää ymmärrystä ja kunnioitusta yritykselleni: kykyä nähdä sanojeni taakse.
