Kategoriat
Pohdinnat

I- ja L-arvo

Penetraatiolla ei ole omassa elämässäni itseisarvoa, mutta halullapa on.

Tämä hämmentävä ajatus kohtasi minut eilen ennen nukahtamistani.

Totesin, etten nouse ylös ja hae kännykkääni, vaikka koinkin ajatuksen vallankumouksellisena, avaavana ja tärkeänä oivalluksena.

Pidin todennäköisenä, että unohdan sen. Tein kuitenkin voitavani muistaakseni. Halusin pitää pääni ja olla menemättä kännykälle, koska on hyvä kokeilla riippuvuuksiensa rajoja.

Onnistuin molemmissa. Joskin unohdin seuraavat sanat, jotka painoin mieleeni huonommalla muistitekniikalla. En väsyneenä ymmärtänyt, että tekstin ”kuviteltu muoto riveinä” on aivan umpisurkea muistitekniikka.

Nyt muistan vain, että tuon pääajatuksen jälkeen halusin kirjoittaa ehkä yhden sanan ja sitten useamman… Päätyen pyramidimaiseen ulkonäköön, jossa tekstiä pinotaan enemmän aina seuraavalle riville. Noh, oppia-ikä-kaikki.

Himo.

Intohimo.

Intohimoinen.

Joku tällainen ketju se ehkä olisi ollut…

Nooh, joka tapauksessa takaisin asiaan.

Puhutaan siis ihan panemisesta. Se on ihanaa tietenkin, mutta sillä ei ole itseisarvoa minulle. Tämä on ihan selvä homma, nyt siis, kun ajattelin asiaa.

En muista koskaan kieltäytyneeni seksistä kumppanini kanssa – mutta pidetään mahdollisena, että kiellän (siis torjun mielessäni) tällaisen tilanteen tapahtuneen, vaikka sellainen virhe olisi tapahtunut. Seksillä parisuhteessa on itseisarvoa.

Sen sijaan panemisella itsellään, ns. kenen kanssa vaan – ei ole itsessään arvoa minulle, vaikka pidänkin asian pohdiskelusta. Olen kieltänyt lukuisia kertoja erilaisista syistä seksistä jonkun, yleensä jopa ihan tuntemani henkilön, kanssa.

Seksillä on aina hinta. Siis ainakin minun elämässäni. En ole koskaan seksiä harrastanut yhden-illan-juttu – periaatteella, koska tunteeton seksi ei kiinnosta minua. Tätä ei pidä sekoittaa kuvitelmaan, että pitäisin aina herkästä seksistä – päin vastoin.

Tunteiden kautta seksin pyörittäminen mahdollistaa paljon asioita ja syvän kosketuksen itseen – toiseen ja siihen oleellisimpaan: meihin.

Seksi tällöin ikään kuin pinoutuu kaiken muun päälle ja toisaalta kantaa kaikkea uppoamattoman veneen lailla, suojaten sitä yhteyttä, jota parisuhteeksi kutsutaan.

Halu. Se sen sijaan on asia, jolla minulle on itseisarvoa ja ymmärrän nyt myös monelle muulle olevan.

Ehkä ironisinta oivalluksessani on, että tämä ratkaisee ikiaikaisen umpikujan, jossa klassisesti mies haluaa seksiä kumppaninsa kanssa – mutta kumppani syystä tai toisesta ei halua seksiä, ainakaan siten, että se johtaisi penetraatioon.

Noh, tässä esimerkissä se ongelma on vasta tulossa.

Vaikka nainen ei halua penetraatiota, siis sukuelinten kohtaamista ja lomittumista edes-takaisella liikkeellä (joku vitsiniekka tuumaa tässä kohtaa, että voihan sitä penetroida pepunkin, joo…) – nainen silti haluaa jotain.

Toisin sanoen, jos mies lopettaa ”vonkaamisen” nainen menettää jotain, vaikka käytännössä mistään ei luovuta – muuta kuin turhasta viestinnällisestä vaiheesta, jossa mies pyytää ja nainen torjuu.

Huomautan tässä vaiheessa kaikille sukupuolineutralisteille, että roolit, sukupuolet jne. voivat olla aivan miten sattuu ja teen vääryyttä heteronormatiivisuudellani – mutta samaan aikaan toivon kaikkien tunnustavan, että polveileva sanailuni hyötyy jonkun asian ymmärrettävyydestä. Siksi klassisin tapaus: mies ja nainen.

Nainen menettää tiedon ja varmuuden siitä, että mies haluaa naista. Siis nainen nauttii tiedosta, että mies kokee naisen viehättävänä. Tämä on oikein ja ymmärrettävää. Halulla on siis itseisarvoa, vaikka se ei tässä nimenomaisessa tilanteessa johda mihinkään.

Toinen klassinen setti on tietenkin tilanne, jossa nainen haluaa saada ”halua” osakseen. Yökerhossa joku mies osoittaa sitä suuresti ja nainen herää aamulla pohtien, että ehkäpä yöpuuhailu oli turhan kallis hinta maksaa tiedosta, että on vielä viehättävä. Ei siksi, että seksi olisi huono juttu, mutta valitettavan usein me miehet emme ole suuria herrasmiehiä ko. tilanteissa.

Penetraatio on siis kyseenalainen arvoltaan, halu ei ole. Jos halu ja penetraatio menevät ilottomasti sekaisin, esimerkiksi raiskauksen muodossa, se on todella surullista ja häpeällistä. Valitettavasti siitä minusta juuri on kyse, ettei enää ymmärretä miten asiat nivoutuvat yhteen ja mitkä kuuluvat erottamattomina asioina yhteen.

Ehkäpä karuin esimerkki on tästä aiemminkin mainitsemani Suomen hyvin myöhäinen avioliitossa raiskaamisen kriminalisointi. Siinä on ollut puurot ja vellit sekaisin oikein pidemmän aikaa, mitkä asiat ovat ja mitkä eivät ”samassa kaupassa”.

Molemminpuolinen haluntunne ja molemmin puolinen halu penetraatioon… Ilman pohdittavia ongelmia tai välillisiä kuluja… Mikäs sen mukavampaa? Tämähän toteutuu parisuhteessa, kuten jo kerroinkin.

Enkä nyt sano, että parisuhteessa seksi itsessään muodostaisi positiivisen kierteen, jota ei pysäytä mikään. Koska kuten kaikki tiedämme, niinhän se ei mene. Mutta rohkaisen meitä kaikkia tuumimaan omaa suhdettamme haluun ja miksei siinä sivussa myös penetraatioon… Ehkä jopa tuolla parisuhdetwistillä ja ilman sitä – onko väliä?

Kategoriat
Pohdinnat Tavoite Vinkit

Häviäväosapuoli

Nykypäivänä vain tarinaton henkilö on luuseri.

Kaikki paljon kokeneet ovat voittajia lopulta, vaikka juuri nyt – hetkessä, jossa meidän tulisi elää – moni voi näyttää huonolta.

Kategoriat
Pohdinnat

Rewind, please, once more

Teen poikkeuksellisen tempun ja otan sanasta sanaan oman kommenttini keskustelusta, jota kävin tekstinä ja julkaisen sen tähän. Tämä on asia, johon palaan todella usein ja hyvinkin todennäköisesti – jos olet elämässäni läsnä – tulet tämän tarinan jossain muodossa kuulemaan jossain yhteydessä.

Tässä ei ole kyse uhriutumisesta, vaikka sen voi sellaisena nähdä. Kyseessä on muistilappu, jolla yritän pakottaa itseni ymmärtämään useita asioita samanaikaisesti. Keskeisimpiä muistilapun ranskalaisia viivoja ovat tietenkin:

  • En ole isäni
  • Uskallan Rakastaa ja käyttää tietopääomaani Rakkaudesta
  • Prosessiorientoituneisuuteni on hyödyllinen, jos aikaa on

Toisena poikkeuksena en muokkaa tekstiä lainkaan, vaikka se täysin pikakirjoitettuna tajunnanvirtana sisältääkin epäoptimaalisia rakenteita ja sanoja. Perfektionismistani vapautuminen on yksi projektini, jossa olen edennyt ja jossa toivon pääseväni maaliin ennen 40v. syntymäpäivääni.

— Lainattu teksti alkaa (en vaikeuta lukemista esim. kursivoinnilla) —

Irtauduttuani perheyrityksestämme. Soitin 1,5 vuoden päästä isälleni, että tulisin käymään hänen luonaan. Hän tuumasi puhelimessa: ”No joo, oon mäkin miettinyt, että vois ottaa yhteyttä… mut mä aattelin odotella vielä pölynlaskeutumista…”. Siis 18kk ilman järkevää ihmissuhdetta omaan keskimmäiseen poikaan ja pölyä pitäisi odotella vielä?

Tein omat kotiläksyni mennessäni isääni tapaamaan. Totesin, että mahdollisesti viimeiseksi jäävässä tapaamisessamme en haluaisi syyttää häntä, vaan kertoa ne hyvät asiat häneen liittyen – joiden sanomattomuutta jäisin katumaan ja viiltelisin itseäni niillä hänen hautajaisissaan. Kerroin ne kauniit jutut lapsuudestani. Sain sielulleni rauhan ja olisin voinut lopettaa koko ihmissuhteen siihen – ilman minkäänlaista katumusta tai ajatusta, etten tehnyt tarpeeksi tai yrittänyt.

Minä olin isompi ihminen kuin isäni ja Rakastin häntä enemmän kuin hän minua.

Joo joku voi mussuttaa, että mistäs sitä tietää – kun toinen ei puhu – miten paljon se sua Rakastaa?

Mutta kaikki me tiedämme, että sanomaton Rakkaus, joka ei muodosta minkäänlaista toimintaa – on arvotonta ja olematonta. Jos et ikinä saa sanaa suusta, halaukseen muodostettua käsiäsi, hymyä huulille, käden heilautusta tai katsetta toisen suuntaan – on aivan yhdentekevää paljonko Rakastat, koska ei ole kohtuullista vastuuttaa sitä toista rakentamaan itselleen sinun Rakkauttasi. Kyllä sinun pitää tehdä se itse ja näyttää toisen tärkeys hänelle.

— Lainattu teksti päättyy —

Kategoriat
Pohdinnat

Moon imuss

Vietin nuoruuteni suurimmaksi osaksi minua – vuotta tai useampaa – vanhempien naisten imussa. Kirjaimellisesti.

Yöllä pohdiskelin, että tässä oli paljonkin järkeä. Jostain syystä koin, että oma kiinnostukseni naisiin heräsi huomattavasti aiemmin kuin naisilla miehenalkuihin. Toisin sanoen, jostain syystä luokallani tai oikeastaan koko koulussa ei juuri seurusteltu – siis ala-asteella. Minä aloitin jo silloin.

Yläasteellakin oli aika vähän pariskuntia nyt ajateltuna… moni oli kiinnostunut, mutta harva teki mitään liikkeitä. Jotenkin hullunkurisesti muutamat pojat olivatkin sitten kaikkien naisten tähtäimessä. Toki olin itse yksi niistä, mutta mietin olisiko tässä vastaus siihen yläasteella oppilaskunnan biljardihuoneessa kuulemaani juttuun: miksi naiset kiinnostuvat sormuksellisesta miehestä enemmän kuin ilman sitä? Lukiolaiset keskustelivat tästä legendasta.

Yläasteella tiedät aika tarkkaan kaikki kuviot, koska elonpiiri on pieni. Siis ilman sormustakin tiedetään kuka on kenenkin kanssa. Toisin sanoen se ”laatuliha”-leima miehelle tulee ilman sormustakin ja naiset tietävät, että ko. mieshenkilössä on ”sitä jotain”.

Naisten sanotaan kypsyvän nopeammin (siis murrosikä jne.), joten pidin omituisena, ettei mitään pariutumisia sitten tapahtunut – kun minä aloitin jo kiinnostukseni. Noh, tietenkin tähän vaikuttaa moni asia. Molempien tulisi olla kiinnostuneita ja ympärillä pitäisi olla kulttuuri, jossa pariutumista pidetään järkevänä. ”Alaks olee?” ja päivää myöhemmin: ”Ei olla enää” on vähän hölmöä, eikä kukaan ihminen halua tätä mallia koskaan. Siis saada pakkeja. Itse kyllä voidaan dumpata toinen, mutta riski omasta jätetyksi tulemisesta ei houkuta turbulenttisen teini-iän kynnyksellä.

Kuvasin tätä vanhempien naisten kanssa leikkimistä eräälle järjestötoverilleni, joka oli toiminut samoin. Hän oli styylannut jopa opettajiensa kanssa. Minullakin oli yksi tällainen orastava tilanne, jossa ei minua opettava, mutta AMK-opettajakuntaan kuuluva nainen oli minusta erittäin miellyttävä… hän taisi nähdä enemmän riskejä ko. tulevaisuudessa ja todennäköisesti hän oli sen verran fiksu, ettei se olisi pidemmän päälle kantanut kuitenkaan. Emme ottaneet asiaa puheeksi koskaan, vaan eräänlaisena yhteisenä sopimuksena emme enää pitäneet yhteyttä.

Järjestötoverini nuoruuden valottamisen jälkeen hän totesi lopulta päätyneensä sitten kuitenkin useamman vuoden nuorempaan naiseen.

Olin närkästynyt ja leikkimielisen järkyttynyt sanoessani:

”Et sä voi tehdä noin! Käyt ensin harjoittelemassa timanttiliigassa ja sitten meet rennosti kohti eläkettä divarissa!”.

Vanhempien naisten kanssa nuoruus ja sitten perhe nuoremman kanssa

PS: Dyson mainosti itseään ”imuri, joka ei menetä koskaan imutehoaan”. Tämähän ei tietenkään pidä paikkaansa, koska säiliön täytyttyä imuteho heikkenee. Tämä ns. ämpäri täynnä -efekti voi hyvinkin tulla maailmaa nähneiden naisten kohdalla yllätyksellisestikin täyteen ja sitä ei välttämättä osaa korjata paatuneempikaan huoltomies.

Kategoriat
Runot

Uunit

Naisen sielunmaisemaa tuumaa, hänen mielenmaisemaa tuunaa, vasta sitten kurveja duunaa.

Kategoriat
Pohdinnat

Vastapallosalama

Kaikki menee pieleen. Olet luvannut olla Rakkaasi illalla tapahtuvassa konsertissa. Kaikki ovat paikalla – paitsi sinä. Saat hommat kuitenkin kasaan uskomattomilla ponnisteluilla ja juokset penkkiriviin kesken esityksen.

Show on mahtava. Et voi uskoa, että elämässäsi on tuollaisia virtuooseja. Olet samaan aikaan ylpeä ja ihmeissäsi. Wau. Ei voi muuta sanoa.

Riennät onnittelemaan ja halaamaan. Ehdit sanoa: ”Se oli…”, kun Rakkaimpasi lataa kehusi kiertoradalle: ”Joo ja sä et tullu paikalle!”.

Tiedät hyvin, että änkytyksesi: ”Niin no myöhässä – mutta olin paikalla!” on kärpästen surinaa kaikkien korvissa – jopa omissasi. Miten helvetissä toisen tärkeys ei näkynyt taaskaan priorisoinnissa? Olivatko ne toiset tulipalot aivan pakko sammuttaa? Olisiko se elämä tempaantunut juuriltaan ylös ja kuollut siihen paikkaan, jos et olisi hoitanut niitä kaikkia kiireellisiä asioita?

Jos luottamus on kunnossa, et normaalisti ole myöhässä – selityksillä on merkitystä. Jos taas olet yleensä myöhässä, mutta et todella aikonut olla myöhässä tästä – on selittelyjesi arvo: pyöreä nolla. Ne voivat olla jopa huonontava asianhaara, kun et osaa pyytää anteeksi ja ottaa vastuuta, ettet ollut ajoissa. Puhelin kiinni seuraavalla kerralla? Entä jos Rakkaimpasi soittaisi ja tarvitsisi jotakin? Sanon kaikkeen jämäkästi ei? Entä jos… ja olemme samassa pisteessä.

Yksittäiset jutut ovat yhdentekeviä. Ketjut, toistuvat jutut, mallit, skeemat, loputtomat kehät ja kroonistuminen ovat merkityksellisiä.

Lapsena pelatessamme jalkapalloa, ihmettelin miksi kirjaimellisesti vastapalloon potkaisu tuotti usein todella komeita kaaria ja pitkälle meneviä palloja. Se on edelleen jotenkin epäintuitiivinen asia. Pallo on menossa kentällä omaan päätyyn ja potkaiset sitä vastustajan suuntaan… törmäykseen pitäisi huveta energiaa, joten pallon pitäisi aina liikkua vähemmän kuin paikaltaan potkaistessa. Ehkä se liittyy iskukohtaan tai asenteeseen palloa kohtaan. En tiedä.

Samalla tavalla potkaistessamme meitä avosylin kohti tulevaa ihmistä – hän lentää kauas. Käsittämättömän kauas. Komea kaari voi tuntua hetken hyvältä, mutta emme potkaisisi sillä voimalla ketään, josta emme välittäisi. Ammumme siis tärkeän ihmisen pois luotamme ja rikomme suhdettamme heihin molemmista päistä.

Valitettavasti monesti ihmisestä tuntuu, ettei voi muuta. On pakko pitää puoliaan, näpäyttää, kostaa ja kertoa, ettei minua kohdella noin – taas.

Anteeksiantaminen sen tuhannennen kerran tuntuu turhauttavalta, väärältä ja kohtuuttomalta – miksi minun pitäisi joustaa ja ”ymmärtää”? Toinen ei tunnu yrittävän – miksi minäkään?

Ehkä pyysit Rakastasi katsomaan esitystä, ehkä hän hihkuen kertoi tulevansa itse. Sama se. Pahalta se myöhässäolo tuntuu aina, kun on niin paljon tunnetta pelissä. Hei, ja sehän tuntuu pahalta molemmin puolin. Siksi se vastapalloon potkun saaminen täräyttää ilmat pihalle ja itkuhan siinä monesti meinaa tulla, kun on riittävän isosta setistä kyse.

Hengähdys. Sen tuhannennen kerran. Halaus. Surullinen piipitys siellä sylissä: ”Mutta minä olisin halunnut nähdä Sinut yleisössä, kun kumarsimme aluksi… Se oli minulle tärkeää…”.

Sitten vastaanottaa se tunteenpurkaus toiselta puolelta: ”Mikään ei ollut minulle tätä tärkeämpää – taistelin tieni tänne, luoksesi – olen mitä syvimmin pahoillani, etten tullut heti alkuun! Ensi kerralla majoitun telttaan salin takaosaan ja lahjon järjestyksenvalvojat mukaan juoneen! Olit upea – tiesin sen jo ennen, mutta nyt – wau! Olen niin onnellinen, että saan tuntea Sinut ja olet osa elämääni. Taituruutesi on huikaisevaa, mutta ihmisenä olet vieläkin arvokkaampi – timantti – täydellinen, minulle niin Rakas, että rutistan Sinut rikki ja et pääse koskaan pakoon sylistäni. Laitan sinun rippeet taskuuni ja hypistelen Sinua kulkiessani kadulla, kun minulla on Sinut – minulla on kaikki.”.

Kategoriat
Pohdinnat Vinkit

Pakkomiellemagneetti

Lyhyesti: valitse omat pakkomielteesi ja ole ylpeä niistä.

Pidemmin:

Olen tehnyt töitä irtautuakseni pakkomielteiden pauloista.

Nyt minulla on periaatteessa viimeinen vieroitus, irtautumisjakso, jonka olen jo teknisesti voittanut. En osaa sanoa millä mittarein näitä pitäisi arvioida.

Joka tapauksessa huomasin nuorena, että minulla on vahvoja taipumuksia addiktioihin. Alkoholi on maistunut molemmin puolin sukua, mutta minulle se ei ole ollut ystävä. Hyväpäivän tuttu korkeintaan.

Tämä on monimutkainen kuvio, mutta konkreettisin esimerkki, johon aina palaan on rahapeliautomaatit. Niistä irtauduin ja se jäi hyvänä muistona mieleen. Omia huonoja malleja voi tunnistaa ja niistä pääsee irti, kun päättää.

Pakkomiellettömyyteni kääntöpuoli aukesi minulle nyt tässä puhuessani ääneen, että moni käyttää pakkomielteitä ajureina. Minulla ei ole enää pakkomielteitä, joiden orja olisin, joten minä en enää myöskään juokse niiden perässä.

Yksi viimeisimmistä, joka tunnistin oli työnteko. En ollut tajunnut sen olevan niin iso osa minua. Sitten vapauduin siitäkin. Jos en tekisi päivääkään työtä elantoni eteen, en kokisi epäonnistuneeni elämässäni. En kuitenkaan tule jäämään sosiaaliturvan varaan, koska se on väärä ratkaisu ja arvojeni vastaista.

Nyt voisin jäädä vaikkapa kolmeksi vuotta koti-isäksi, enkä pillahtaisi itkuun, kun joku kertoisi minun olevan jotenkin epämiehekäs. Ennen tätä aivojumppaa asian ajattelu otti koville, minulla ei ole mitään vaikeuksia myöntää sitä.

Voitte kysyä asiaa epäsuorasti miehiltä ja varmasti tulee yllätyksiä suuntaan ja toiseen.

Olen kokenut esimerkiksi neuroottisuuden ja pakkomielteet synonyymeinä. Näillä negatiivisilla leimoilla halutaan vähätellä jonkun intohimoa. Vaikkapa urheilu tai kalastus…

Harva kuitenkaan pitää pakkomielteenä hyvää kotiruokaa, vaikka joku siihen pakkomielteenomaisesti suhtautuisikin – jotkin asiat ovat pyhiä. Toinen lienee päivittäinen suihkussakäynti, se jos mikä täyttää pakkomielteen tunnusmerkit, mutta kaikki fiksut ihmiset kavahtavat ajatusta illallispöydässä, ettei peseytyisi joka päivä.

Suihkuttelu on aika vaaraton esimerkki ”hyvästä” pakkomielteestä, jossa kiveen hakattu ajatus päivittäisestä rutiinista edistää henkilön hyvinvointia laajasti. Henkilökohtaisesta hygieniasta huolehtiminen on mm. monelle naiselle niin iso juttu, että se vaikuttaa merkittävästi miehen pariutumisen mahdollisuuksiin.

Toisin sanoen, jos mies ei suhtaudu peseytymiseen pakkomielteisesti: ”Joka päivä on käytävä suihkussa!”. Vaan rennosti: ”Nooh, nyt on jo myöhä, eikä se ole nyt niin justiinsa…” – hän tekee tietämättään itselleen karhunpalveluksen, koska joskus tämä päätös – joka toistuu ajoittain – kostautuu.

Muita yleisesti ihannoituja pakkomielteitä ovat esim. oma urakehitys ja omaisuuden kartuttaminen, lastenhankinta sekä omien tai muiden yleisesti hyväksyttyjen oikeuksien puolustaminen.

Voisikin sanoa humoristisesti, että henkilö, jolla ei ole yhtään pakkomiellettä on liian joustava, eikä häntä arvosteta tai kunnioiteta, koska hän vaikuttaa olevan persoonaltaan ja arvoiltaan häilyvä.

Vastaavasti pakkomielletön ei osaa arvostaa pakonomaisia valintoja, jotka eivät ole kyseisessä tilanteessa optimaalisia. Pakkomielteet antavat suojaa optimoinnilla. Oletko liian väsynyt lennon ja matkustamisen jälkeen peseytyäksesi? Olet, mutta sinne on pakko mennä ja herätessäsi kiittelet itseäsi hyvästä valinnasta.

Rentoilu tappaa – niin kodissa, parisuhteessa kuin lastenkasvatuksessakin. Jäät jalkoihin ilman pakkomielteitä, jos kaikki ympärilläsi palvovat omaa alttariaan verisin riitein uhraten tarvittaessa kaiken omille pakkomielteilleen.

Viina ja työnarkomania ovat klassikkoita. Omien oikeuksien pakkomielle on mutkikkaampi, koska se itsessään pitää sisällään mielikuvan oikeudenmukaisuudesta. Kaikki me parisuhteilijat kuitenkin tiedämme, että joskus sillä puolisolla lähtee lapasesta omien oikeuksien puolustaminen – joten on hyvä tietää, että niin se laukka lähtee myös itsellämme.

Erottava tekijä on kuitenkin, että voiko käydä asiasta keskustelua ja päästäänkö siitä eteenpäin vai vetääkö periaatemielessä itsensä ketjuilla omaan puuhunsa kiinni niin, että toinen osapuoli joutuu aina ruokkimaan sinut nälkälakkolaisena väkisin ja tekemään itselleen eduttomat ehdot.

Sopivat pakkomielteet, joiden kanssa olet sinut – ovat hyviä, koska niitä palvoessasi pidät itseäsi tolkun ihmisenä ja etenet jyrän lailla – koska sinulla on siihen oikeus: ”Tämä on minulle elintärkeää, enkä voi tästä antaa periksi.”. Siis pakkomielle.

Kategoriat
Runot

Kakunaines

Ei kuivakakkua ole nähnyt tämä. Sopivasti kostutettu ja maistuu mansikoilta.
Sormen voisin upottaa kermaiseen vaahtoon. Vaniljakreemi täydentää harmoniaa.

Muru.
Yksi iso murupohja, jolle koko himoittu kokonaisuus rakentuu.
Takapuolella purtavaa persikkaa.

Kerroksittainen, liian suuri syötäväksi yhdellä haukulla tai yhdellä kertaa. Ei reseptiä tähän ole, sen voi vain kokea, maistaa ja nähdä jälkeen monia unia somia.

Kirsikka kakun ja kohta kieleni päällä. Suklaiset yksityiskohtasi sulavat suuhuni. Tomusokeria kaikkialla ja kostutuksesta ylijäänyt likööri polttelee suutani.

Nyt tiedän mistä pidän, mutta saanko sitä maistaa uudelleen koskaan?

Kategoriat
Pohdinnat

Tasotonhyppely

Tajusin, että yksi velka, jota kukaan ei halua maksettavakseen on aiempien suhteiden painolasti. Ja tarkemmin: vaihtokustannus.

Aina kun vaihdetaan toimittajaa, se maksaa. Vaihdoitpa kädessäsi olevaa rannetietokonetta tai pizzeriaa. Aikaa, vaivaa ja yleensä myös rahaa palaa.

Henkilöt, joihin siis itsekin lukeudun, jotka ovat joutuneet vaihtamaan suhteitaan – ovat kartuttaneet kokemuksen lisäksi velkaa.

No, aikoinaan opin ymmärtämään, että henkilöitä, jotka eivät ole sinkkuja suhteidensa välissä pitkiä aikoja ja sitten maagisesti pariudu yhden löytämänsä henkilön kanssa – jonka kanssa ei kuitenkaan salamarakastuta, jos hänen kanssa ei mennä naimisiin ja eletä elämää onnellisesti loppuun asti… No joo, syntilista on pitkä, jolla luetaan tuomioita toisille. Joka tapauksessa näitä ”läheisriippuvaisia, eikä osaa elää yksin” vähätellään.

Periaatteessa vähättely on oikeutettua. Jokin näissä henkilöissä – siis minussa ja muissa – mättää. Suhteet eivät toimi ja peiliin saa katsoa.

Toisin sanoen tähän liittyy joko tietoista tai tiedostamatonta häpeää: ”Mikä minussa on vikana? Ja kun oikein kovasti haluaisin toimivan suhteen – miksen sellaista saa?”.

Jotkut ratkaisevat asian olemalla välinpitämättömiä: ”Painukoot helvettiin elämästäni, jos ei kiinnosta!”. Ollaan ikään kuin aina vähän ulkona suhteesta… Vähän kuin olisi auton avaimet taskussa tai hyvin selkeä kuva suhdekumppanin tavaroista, jotka lentävät parvekkeelta välittömästi, kun hän tekee ”riittävän ison virheen”.

Ne, jotka härkäpäisesti yrittävät saada suhdettaan toimimaan ja epäonnistuessaan joutuvat vaihtamaan – kalvaa epäonnistuneisuuden tunne.

Niitä, jotka eivät koe epäonnistuneensa se tunne ei tietenkään paina. Toisaalta nämä eivät koskaan ”hyppää suhteeseen täysin”. Toki usein lopulta tulee tilanne, jossa sitten hypätään – kunnes loikka loppuu.

No, pitäisikö suhteen olla rimpuilua, vastakarvaan kissan silittämistä ja ainaista yritystä saada homma toimimaan?

Ei missään tapauksessa – tietenkään.

”Siitä tuli liian vaikeeta, emme sopineet yhteen” ja ero koitti 3kk suhteen elinkaaren päätteeksi? Uutta putkeen ja paljon sinkkuaikaa. En sanoisi, että tämä malli olisi yhtään arvostettavampi, vaikka se näennäisesti näyttää itsenäisemmältä ja vähemmän addiktiolta.

Suhteitaan vaihtamaan joutuneen, Rakkautta alituiseen etsineen, tulisi saada silityksiä… Mutta niitähän hän ei saa, koska uusi ei halua maksaa vanhojen velkoja ja vanhat ovat irtisanoneet sopimuksensa. Velat jäävät vaihtajan maksettavaksi.

Vai jäävätkö?

Eivät tietenkään.

Uusi joutuu maksamaan niitä, mutta laskuissa ei lue: ”Peritään aiemman toimittajan erääntyneitä maksuja ja hänen toiminnastaan johtuneita reklamoituja toimitusvirheitä.”.

Laskuissa lukee esim: ”Palvelutasosopimuksen laiminlyönnistä johtuvien kustannusten kattaminen.”.

Siis vaihtaja alkaa aggressiiviseksi perijäksi, koska hänellä on monimutkaisesti paha olo ja hän ei ole saanut riittävästi Rakkautta.

Näin suoraviivaista se ei tietenkään ole, mutta tämä onkin raju yksinkertaistus.

Minä olen pääosin suhteitteni suhteen tehnyt rauhan. Muutamia juttuja siellä vielä raapii minun nykyistä psyykettä edelleen ja niistä varmasti kumppanini joutuu maksamaan, kunnes saan ne haamut kuristettua hengiltä tai ehkä paremminkin vapautettua sisältäni.

Henkilö, joka jatkuvasti yrittää saada toimivan suhteen on jatkuvassa prässissä. Ja mielenterveys on koetuksella.

Kyseessä on kuitenkin suuri unelma: toimiva, kaikenjakava, seksuaalinen ja luottamuksellinen sielunkumppanuus, jolle ei ole asetettu rajoja.

Se on juuri niin suuri, että sen saavuttamattomuus sattuu. Siinä kyseenalaistaa oman arvonsa.

Tai toki asian voi hoitaa myös niin päin, että kyseenalaistaa sen kumppanin arvon ja pelaa peliä. Eli ei sitoudu arvostamaan ensisijaisesti koko ajan – vaan se arvostus pitää ansaita jatkuvasti tekemällä töitä sen eteen. Se ei siis ole pyyteetöntä, jatkuvaa tai perustu Rakkauteen.

Tarkoitus on hyvä: siinä halutaan suojella itseä, mutta lopulta se estää saamasta sitä unelmaa. Siis, koskaan ei itse tee toiselle sitä mitä toivoisi itse saavansa: Rakasta – ilman mitään ehtoja. Sitoutumista ilman panttivankeja. Molemmat pitävät panttivankinsa ja niitä vaihdellaan, mutta aina halutaan pitää ote kiinni, jos tulee tiukka paikka. On ruuvia mistä vääntää.

Ei löydy Rakkaus sillä strategialla, mutta moni unohtuu tälle tielle, kun ei enää uskalla hypätä. Haluaa suhteen, mutta on liian rikki itse saadakseen sitä parasta, jota maailmalla on tarjota.

Kategoriat
Pohdinnat Vinkit

Tiukanpaikankatse

Katsotko kriisissä suhteeseesi vai pois päin?

Tämä kysymys on askarruttanut minua siitä lähtien, kun sen kuulin ensimmäisen kerran.

Tällä tunnuttiin haettavan käytännössä: pakenetko ongelmia muualle vai keskitätkö voimavarasi suhteeseesi? Parisuhteen pitäisi olla ykkönen tietenkin valituista ihmissuhteista (lapset jne. siis erikseen). Ja vieläpä tässä tunnuttiin viittaavan melko suoraan, että osaatko olla uskollinen? Myös sillä lailla. Vähän kuin klassisessa vihkikaavassa: ”Kaiken se kestää, kaiken se kärsii – niin myötä- kuin vastamäessä.”.

Nyt sain ajatukseni valmiiksi.

Tässä on kaksi erikoistilannetta.

Ensiksikin sävy.

Vaikka koet kääntäväsi keskittymisesi suhteeseen, kun homma sakkaa – se ei tarkoita, että antaisit parhaat puolesi tai kykysi suhteesi (siis suhdekumppanisi) käyttöön. Voi olla näennäisesti uskollinen ja samaan aikaan ei varaa omaa painoa riskeeraavasti suhteeseen päin.

Eli ei siis petä koskaan, mutta ei myöskään ole suhteessa siten, että se tuhoaisi oman elämäsi, jos se päättyisi. Monihan ajattelee, ettei se ole hyvästä alkuunkaan ja sehän onkin ok, jos molemmat osapuolet kokevat samoin. Harvoin näin on.

Toisekseen jos tuijottaa koko ajan normaalisti muualle – ja sitten kriisien koittaessa fokusoi suhteen sisään katseensa sekä voimavaransa – sehän on pahimmillaan hyvin vittumainen temppu puolisoa kohtaan. Se on sitä kuuluisaa löyhässä hirressa roikottamista.

Uskottomuutta on niin montaa sorttia. Yksi vehtaa muiden kanssa ja toinen ei ole kotona läsnä, vaikka joskus paikalla olisikin. Kun toisen osapuolen kamelin selkä katkeaa ja silloin riennetään pelastamaan homma – sehän on helvetin julmaa.

Kaikki me etsimme Rakkautta. Toiset ovat siinä parempia kuin toiset. Esim. asettamaan omat tarpeensa toisen edelle.

Jos kriisin hetkellä, kun koemme homman olevan aivan liian vaikea voidaksemme jatkaa – toinen porhaltaa paikalle uljaalla ratsukolla huudahtaen: ”Pelko pois, ollos huoleton, nyt mahtipuolisos valveil on!”. Ja hän vetää meidät takaisin uskomaan suhteeseen ja leikki sen kuin jatkuu.

Onko toimintasi perushyvää puolisoasi kohtaan arjessa ja erinomaista ongelmatilanteissa? Vai aivan luokatonta normaalisti ja kyseenalaista kriisissä?

Näillä ei ole mitään tekemistä Rakastamisen kanssa. Se tässä onkin mutkikasta. Toisaalta aina voidaan kysyä onko se Rakkautta, jos ei toimi toista kunnioittavasti. Itse koen, että Rakkautta on se halu tarjota toiselle onnellisuutta ja hehkeää elämää. Eniten se vaatii rehellisyyttä: haluanko ja teenkö toiselle hyvää? Vai haluanko itse asioita ja pidän yllä kuvitelmaa, että nämä ovat myös puolisoni toiveita?