Penetraatiolla ei ole omassa elämässäni itseisarvoa, mutta halullapa on.
Tämä hämmentävä ajatus kohtasi minut eilen ennen nukahtamistani.
Totesin, etten nouse ylös ja hae kännykkääni, vaikka koinkin ajatuksen vallankumouksellisena, avaavana ja tärkeänä oivalluksena.
Pidin todennäköisenä, että unohdan sen. Tein kuitenkin voitavani muistaakseni. Halusin pitää pääni ja olla menemättä kännykälle, koska on hyvä kokeilla riippuvuuksiensa rajoja.
Onnistuin molemmissa. Joskin unohdin seuraavat sanat, jotka painoin mieleeni huonommalla muistitekniikalla. En väsyneenä ymmärtänyt, että tekstin ”kuviteltu muoto riveinä” on aivan umpisurkea muistitekniikka.
Nyt muistan vain, että tuon pääajatuksen jälkeen halusin kirjoittaa ehkä yhden sanan ja sitten useamman… Päätyen pyramidimaiseen ulkonäköön, jossa tekstiä pinotaan enemmän aina seuraavalle riville. Noh, oppia-ikä-kaikki.
Himo.
Intohimo.
Intohimoinen.
Joku tällainen ketju se ehkä olisi ollut…
Nooh, joka tapauksessa takaisin asiaan.
Puhutaan siis ihan panemisesta. Se on ihanaa tietenkin, mutta sillä ei ole itseisarvoa minulle. Tämä on ihan selvä homma, nyt siis, kun ajattelin asiaa.
En muista koskaan kieltäytyneeni seksistä kumppanini kanssa – mutta pidetään mahdollisena, että kiellän (siis torjun mielessäni) tällaisen tilanteen tapahtuneen, vaikka sellainen virhe olisi tapahtunut. Seksillä parisuhteessa on itseisarvoa.
Sen sijaan panemisella itsellään, ns. kenen kanssa vaan – ei ole itsessään arvoa minulle, vaikka pidänkin asian pohdiskelusta. Olen kieltänyt lukuisia kertoja erilaisista syistä seksistä jonkun, yleensä jopa ihan tuntemani henkilön, kanssa.
Seksillä on aina hinta. Siis ainakin minun elämässäni. En ole koskaan seksiä harrastanut yhden-illan-juttu – periaatteella, koska tunteeton seksi ei kiinnosta minua. Tätä ei pidä sekoittaa kuvitelmaan, että pitäisin aina herkästä seksistä – päin vastoin.
Tunteiden kautta seksin pyörittäminen mahdollistaa paljon asioita ja syvän kosketuksen itseen – toiseen ja siihen oleellisimpaan: meihin.
Seksi tällöin ikään kuin pinoutuu kaiken muun päälle ja toisaalta kantaa kaikkea uppoamattoman veneen lailla, suojaten sitä yhteyttä, jota parisuhteeksi kutsutaan.
Halu. Se sen sijaan on asia, jolla minulle on itseisarvoa ja ymmärrän nyt myös monelle muulle olevan.
Ehkä ironisinta oivalluksessani on, että tämä ratkaisee ikiaikaisen umpikujan, jossa klassisesti mies haluaa seksiä kumppaninsa kanssa – mutta kumppani syystä tai toisesta ei halua seksiä, ainakaan siten, että se johtaisi penetraatioon.
Noh, tässä esimerkissä se ongelma on vasta tulossa.
Vaikka nainen ei halua penetraatiota, siis sukuelinten kohtaamista ja lomittumista edes-takaisella liikkeellä (joku vitsiniekka tuumaa tässä kohtaa, että voihan sitä penetroida pepunkin, joo…) – nainen silti haluaa jotain.
Toisin sanoen, jos mies lopettaa ”vonkaamisen” nainen menettää jotain, vaikka käytännössä mistään ei luovuta – muuta kuin turhasta viestinnällisestä vaiheesta, jossa mies pyytää ja nainen torjuu.
Huomautan tässä vaiheessa kaikille sukupuolineutralisteille, että roolit, sukupuolet jne. voivat olla aivan miten sattuu ja teen vääryyttä heteronormatiivisuudellani – mutta samaan aikaan toivon kaikkien tunnustavan, että polveileva sanailuni hyötyy jonkun asian ymmärrettävyydestä. Siksi klassisin tapaus: mies ja nainen.
Nainen menettää tiedon ja varmuuden siitä, että mies haluaa naista. Siis nainen nauttii tiedosta, että mies kokee naisen viehättävänä. Tämä on oikein ja ymmärrettävää. Halulla on siis itseisarvoa, vaikka se ei tässä nimenomaisessa tilanteessa johda mihinkään.
Toinen klassinen setti on tietenkin tilanne, jossa nainen haluaa saada ”halua” osakseen. Yökerhossa joku mies osoittaa sitä suuresti ja nainen herää aamulla pohtien, että ehkäpä yöpuuhailu oli turhan kallis hinta maksaa tiedosta, että on vielä viehättävä. Ei siksi, että seksi olisi huono juttu, mutta valitettavan usein me miehet emme ole suuria herrasmiehiä ko. tilanteissa.
Penetraatio on siis kyseenalainen arvoltaan, halu ei ole. Jos halu ja penetraatio menevät ilottomasti sekaisin, esimerkiksi raiskauksen muodossa, se on todella surullista ja häpeällistä. Valitettavasti siitä minusta juuri on kyse, ettei enää ymmärretä miten asiat nivoutuvat yhteen ja mitkä kuuluvat erottamattomina asioina yhteen.
Ehkäpä karuin esimerkki on tästä aiemminkin mainitsemani Suomen hyvin myöhäinen avioliitossa raiskaamisen kriminalisointi. Siinä on ollut puurot ja vellit sekaisin oikein pidemmän aikaa, mitkä asiat ovat ja mitkä eivät ”samassa kaupassa”.
Molemminpuolinen haluntunne ja molemmin puolinen halu penetraatioon… Ilman pohdittavia ongelmia tai välillisiä kuluja… Mikäs sen mukavampaa? Tämähän toteutuu parisuhteessa, kuten jo kerroinkin.
Enkä nyt sano, että parisuhteessa seksi itsessään muodostaisi positiivisen kierteen, jota ei pysäytä mikään. Koska kuten kaikki tiedämme, niinhän se ei mene. Mutta rohkaisen meitä kaikkia tuumimaan omaa suhdettamme haluun ja miksei siinä sivussa myös penetraatioon… Ehkä jopa tuolla parisuhdetwistillä ja ilman sitä – onko väliä?