Lyhyesti: valitse omat pakkomielteesi ja ole ylpeä niistä.
Pidemmin:
Olen tehnyt töitä irtautuakseni pakkomielteiden pauloista.
Nyt minulla on periaatteessa viimeinen vieroitus, irtautumisjakso, jonka olen jo teknisesti voittanut. En osaa sanoa millä mittarein näitä pitäisi arvioida.
Joka tapauksessa huomasin nuorena, että minulla on vahvoja taipumuksia addiktioihin. Alkoholi on maistunut molemmin puolin sukua, mutta minulle se ei ole ollut ystävä. Hyväpäivän tuttu korkeintaan.
Tämä on monimutkainen kuvio, mutta konkreettisin esimerkki, johon aina palaan on rahapeliautomaatit. Niistä irtauduin ja se jäi hyvänä muistona mieleen. Omia huonoja malleja voi tunnistaa ja niistä pääsee irti, kun päättää.
Pakkomiellettömyyteni kääntöpuoli aukesi minulle nyt tässä puhuessani ääneen, että moni käyttää pakkomielteitä ajureina. Minulla ei ole enää pakkomielteitä, joiden orja olisin, joten minä en enää myöskään juokse niiden perässä.
Yksi viimeisimmistä, joka tunnistin oli työnteko. En ollut tajunnut sen olevan niin iso osa minua. Sitten vapauduin siitäkin. Jos en tekisi päivääkään työtä elantoni eteen, en kokisi epäonnistuneeni elämässäni. En kuitenkaan tule jäämään sosiaaliturvan varaan, koska se on väärä ratkaisu ja arvojeni vastaista.
Nyt voisin jäädä vaikkapa kolmeksi vuotta koti-isäksi, enkä pillahtaisi itkuun, kun joku kertoisi minun olevan jotenkin epämiehekäs. Ennen tätä aivojumppaa asian ajattelu otti koville, minulla ei ole mitään vaikeuksia myöntää sitä.
Voitte kysyä asiaa epäsuorasti miehiltä ja varmasti tulee yllätyksiä suuntaan ja toiseen.
Olen kokenut esimerkiksi neuroottisuuden ja pakkomielteet synonyymeinä. Näillä negatiivisilla leimoilla halutaan vähätellä jonkun intohimoa. Vaikkapa urheilu tai kalastus…
Harva kuitenkaan pitää pakkomielteenä hyvää kotiruokaa, vaikka joku siihen pakkomielteenomaisesti suhtautuisikin – jotkin asiat ovat pyhiä. Toinen lienee päivittäinen suihkussakäynti, se jos mikä täyttää pakkomielteen tunnusmerkit, mutta kaikki fiksut ihmiset kavahtavat ajatusta illallispöydässä, ettei peseytyisi joka päivä.
Suihkuttelu on aika vaaraton esimerkki ”hyvästä” pakkomielteestä, jossa kiveen hakattu ajatus päivittäisestä rutiinista edistää henkilön hyvinvointia laajasti. Henkilökohtaisesta hygieniasta huolehtiminen on mm. monelle naiselle niin iso juttu, että se vaikuttaa merkittävästi miehen pariutumisen mahdollisuuksiin.
Toisin sanoen, jos mies ei suhtaudu peseytymiseen pakkomielteisesti: ”Joka päivä on käytävä suihkussa!”. Vaan rennosti: ”Nooh, nyt on jo myöhä, eikä se ole nyt niin justiinsa…” – hän tekee tietämättään itselleen karhunpalveluksen, koska joskus tämä päätös – joka toistuu ajoittain – kostautuu.
Muita yleisesti ihannoituja pakkomielteitä ovat esim. oma urakehitys ja omaisuuden kartuttaminen, lastenhankinta sekä omien tai muiden yleisesti hyväksyttyjen oikeuksien puolustaminen.
Voisikin sanoa humoristisesti, että henkilö, jolla ei ole yhtään pakkomiellettä on liian joustava, eikä häntä arvosteta tai kunnioiteta, koska hän vaikuttaa olevan persoonaltaan ja arvoiltaan häilyvä.
Vastaavasti pakkomielletön ei osaa arvostaa pakonomaisia valintoja, jotka eivät ole kyseisessä tilanteessa optimaalisia. Pakkomielteet antavat suojaa optimoinnilla. Oletko liian väsynyt lennon ja matkustamisen jälkeen peseytyäksesi? Olet, mutta sinne on pakko mennä ja herätessäsi kiittelet itseäsi hyvästä valinnasta.
Rentoilu tappaa – niin kodissa, parisuhteessa kuin lastenkasvatuksessakin. Jäät jalkoihin ilman pakkomielteitä, jos kaikki ympärilläsi palvovat omaa alttariaan verisin riitein uhraten tarvittaessa kaiken omille pakkomielteilleen.
Viina ja työnarkomania ovat klassikkoita. Omien oikeuksien pakkomielle on mutkikkaampi, koska se itsessään pitää sisällään mielikuvan oikeudenmukaisuudesta. Kaikki me parisuhteilijat kuitenkin tiedämme, että joskus sillä puolisolla lähtee lapasesta omien oikeuksien puolustaminen – joten on hyvä tietää, että niin se laukka lähtee myös itsellämme.
Erottava tekijä on kuitenkin, että voiko käydä asiasta keskustelua ja päästäänkö siitä eteenpäin vai vetääkö periaatemielessä itsensä ketjuilla omaan puuhunsa kiinni niin, että toinen osapuoli joutuu aina ruokkimaan sinut nälkälakkolaisena väkisin ja tekemään itselleen eduttomat ehdot.
Sopivat pakkomielteet, joiden kanssa olet sinut – ovat hyviä, koska niitä palvoessasi pidät itseäsi tolkun ihmisenä ja etenet jyrän lailla – koska sinulla on siihen oikeus: ”Tämä on minulle elintärkeää, enkä voi tästä antaa periksi.”. Siis pakkomielle.