Katsotko kriisissä suhteeseesi vai pois päin?
Tämä kysymys on askarruttanut minua siitä lähtien, kun sen kuulin ensimmäisen kerran.
Tällä tunnuttiin haettavan käytännössä: pakenetko ongelmia muualle vai keskitätkö voimavarasi suhteeseesi? Parisuhteen pitäisi olla ykkönen tietenkin valituista ihmissuhteista (lapset jne. siis erikseen). Ja vieläpä tässä tunnuttiin viittaavan melko suoraan, että osaatko olla uskollinen? Myös sillä lailla. Vähän kuin klassisessa vihkikaavassa: ”Kaiken se kestää, kaiken se kärsii – niin myötä- kuin vastamäessä.”.
Nyt sain ajatukseni valmiiksi.
Tässä on kaksi erikoistilannetta.
Ensiksikin sävy.
Vaikka koet kääntäväsi keskittymisesi suhteeseen, kun homma sakkaa – se ei tarkoita, että antaisit parhaat puolesi tai kykysi suhteesi (siis suhdekumppanisi) käyttöön. Voi olla näennäisesti uskollinen ja samaan aikaan ei varaa omaa painoa riskeeraavasti suhteeseen päin.
Eli ei siis petä koskaan, mutta ei myöskään ole suhteessa siten, että se tuhoaisi oman elämäsi, jos se päättyisi. Monihan ajattelee, ettei se ole hyvästä alkuunkaan ja sehän onkin ok, jos molemmat osapuolet kokevat samoin. Harvoin näin on.
Toisekseen jos tuijottaa koko ajan normaalisti muualle – ja sitten kriisien koittaessa fokusoi suhteen sisään katseensa sekä voimavaransa – sehän on pahimmillaan hyvin vittumainen temppu puolisoa kohtaan. Se on sitä kuuluisaa löyhässä hirressa roikottamista.
Uskottomuutta on niin montaa sorttia. Yksi vehtaa muiden kanssa ja toinen ei ole kotona läsnä, vaikka joskus paikalla olisikin. Kun toisen osapuolen kamelin selkä katkeaa ja silloin riennetään pelastamaan homma – sehän on helvetin julmaa.
Kaikki me etsimme Rakkautta. Toiset ovat siinä parempia kuin toiset. Esim. asettamaan omat tarpeensa toisen edelle.
Jos kriisin hetkellä, kun koemme homman olevan aivan liian vaikea voidaksemme jatkaa – toinen porhaltaa paikalle uljaalla ratsukolla huudahtaen: ”Pelko pois, ollos huoleton, nyt mahtipuolisos valveil on!”. Ja hän vetää meidät takaisin uskomaan suhteeseen ja leikki sen kuin jatkuu.
Onko toimintasi perushyvää puolisoasi kohtaan arjessa ja erinomaista ongelmatilanteissa? Vai aivan luokatonta normaalisti ja kyseenalaista kriisissä?
Näillä ei ole mitään tekemistä Rakastamisen kanssa. Se tässä onkin mutkikasta. Toisaalta aina voidaan kysyä onko se Rakkautta, jos ei toimi toista kunnioittavasti. Itse koen, että Rakkautta on se halu tarjota toiselle onnellisuutta ja hehkeää elämää. Eniten se vaatii rehellisyyttä: haluanko ja teenkö toiselle hyvää? Vai haluanko itse asioita ja pidän yllä kuvitelmaa, että nämä ovat myös puolisoni toiveita?