Kategoriat
Pohdinnat

Tasotonhyppely

Tajusin, että yksi velka, jota kukaan ei halua maksettavakseen on aiempien suhteiden painolasti. Ja tarkemmin: vaihtokustannus.

Aina kun vaihdetaan toimittajaa, se maksaa. Vaihdoitpa kädessäsi olevaa rannetietokonetta tai pizzeriaa. Aikaa, vaivaa ja yleensä myös rahaa palaa.

Henkilöt, joihin siis itsekin lukeudun, jotka ovat joutuneet vaihtamaan suhteitaan – ovat kartuttaneet kokemuksen lisäksi velkaa.

No, aikoinaan opin ymmärtämään, että henkilöitä, jotka eivät ole sinkkuja suhteidensa välissä pitkiä aikoja ja sitten maagisesti pariudu yhden löytämänsä henkilön kanssa – jonka kanssa ei kuitenkaan salamarakastuta, jos hänen kanssa ei mennä naimisiin ja eletä elämää onnellisesti loppuun asti… No joo, syntilista on pitkä, jolla luetaan tuomioita toisille. Joka tapauksessa näitä ”läheisriippuvaisia, eikä osaa elää yksin” vähätellään.

Periaatteessa vähättely on oikeutettua. Jokin näissä henkilöissä – siis minussa ja muissa – mättää. Suhteet eivät toimi ja peiliin saa katsoa.

Toisin sanoen tähän liittyy joko tietoista tai tiedostamatonta häpeää: ”Mikä minussa on vikana? Ja kun oikein kovasti haluaisin toimivan suhteen – miksen sellaista saa?”.

Jotkut ratkaisevat asian olemalla välinpitämättömiä: ”Painukoot helvettiin elämästäni, jos ei kiinnosta!”. Ollaan ikään kuin aina vähän ulkona suhteesta… Vähän kuin olisi auton avaimet taskussa tai hyvin selkeä kuva suhdekumppanin tavaroista, jotka lentävät parvekkeelta välittömästi, kun hän tekee ”riittävän ison virheen”.

Ne, jotka härkäpäisesti yrittävät saada suhdettaan toimimaan ja epäonnistuessaan joutuvat vaihtamaan – kalvaa epäonnistuneisuuden tunne.

Niitä, jotka eivät koe epäonnistuneensa se tunne ei tietenkään paina. Toisaalta nämä eivät koskaan ”hyppää suhteeseen täysin”. Toki usein lopulta tulee tilanne, jossa sitten hypätään – kunnes loikka loppuu.

No, pitäisikö suhteen olla rimpuilua, vastakarvaan kissan silittämistä ja ainaista yritystä saada homma toimimaan?

Ei missään tapauksessa – tietenkään.

”Siitä tuli liian vaikeeta, emme sopineet yhteen” ja ero koitti 3kk suhteen elinkaaren päätteeksi? Uutta putkeen ja paljon sinkkuaikaa. En sanoisi, että tämä malli olisi yhtään arvostettavampi, vaikka se näennäisesti näyttää itsenäisemmältä ja vähemmän addiktiolta.

Suhteitaan vaihtamaan joutuneen, Rakkautta alituiseen etsineen, tulisi saada silityksiä… Mutta niitähän hän ei saa, koska uusi ei halua maksaa vanhojen velkoja ja vanhat ovat irtisanoneet sopimuksensa. Velat jäävät vaihtajan maksettavaksi.

Vai jäävätkö?

Eivät tietenkään.

Uusi joutuu maksamaan niitä, mutta laskuissa ei lue: ”Peritään aiemman toimittajan erääntyneitä maksuja ja hänen toiminnastaan johtuneita reklamoituja toimitusvirheitä.”.

Laskuissa lukee esim: ”Palvelutasosopimuksen laiminlyönnistä johtuvien kustannusten kattaminen.”.

Siis vaihtaja alkaa aggressiiviseksi perijäksi, koska hänellä on monimutkaisesti paha olo ja hän ei ole saanut riittävästi Rakkautta.

Näin suoraviivaista se ei tietenkään ole, mutta tämä onkin raju yksinkertaistus.

Minä olen pääosin suhteitteni suhteen tehnyt rauhan. Muutamia juttuja siellä vielä raapii minun nykyistä psyykettä edelleen ja niistä varmasti kumppanini joutuu maksamaan, kunnes saan ne haamut kuristettua hengiltä tai ehkä paremminkin vapautettua sisältäni.

Henkilö, joka jatkuvasti yrittää saada toimivan suhteen on jatkuvassa prässissä. Ja mielenterveys on koetuksella.

Kyseessä on kuitenkin suuri unelma: toimiva, kaikenjakava, seksuaalinen ja luottamuksellinen sielunkumppanuus, jolle ei ole asetettu rajoja.

Se on juuri niin suuri, että sen saavuttamattomuus sattuu. Siinä kyseenalaistaa oman arvonsa.

Tai toki asian voi hoitaa myös niin päin, että kyseenalaistaa sen kumppanin arvon ja pelaa peliä. Eli ei sitoudu arvostamaan ensisijaisesti koko ajan – vaan se arvostus pitää ansaita jatkuvasti tekemällä töitä sen eteen. Se ei siis ole pyyteetöntä, jatkuvaa tai perustu Rakkauteen.

Tarkoitus on hyvä: siinä halutaan suojella itseä, mutta lopulta se estää saamasta sitä unelmaa. Siis, koskaan ei itse tee toiselle sitä mitä toivoisi itse saavansa: Rakasta – ilman mitään ehtoja. Sitoutumista ilman panttivankeja. Molemmat pitävät panttivankinsa ja niitä vaihdellaan, mutta aina halutaan pitää ote kiinni, jos tulee tiukka paikka. On ruuvia mistä vääntää.

Ei löydy Rakkaus sillä strategialla, mutta moni unohtuu tälle tielle, kun ei enää uskalla hypätä. Haluaa suhteen, mutta on liian rikki itse saadakseen sitä parasta, jota maailmalla on tarjota.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *