Kategoriat
Pohdinnat Runot

Kirves

En ymmärrä miksi,
löytää tiensä käteesi
pimeässäkin viha ensiksi.

Sanat sinkoilevat kipinöiden,
loimottavat tunnelmaa öiden.

Kosta vaan, jos on kostettava,
Ostan lämmön,  jos on ostettava,
Kohtaan Sinut, olet kohdattava.
Johdanko minä? Ei kysy johtaja.

Käykö armo oikeudesta?
Kiitos vaan – eipä kestä.

Jos ympäristö vaikuttaa,
tulevaan työntää, vaivuttaa.
Eikö silloin olisi hyvä,
sävyssä ystävystyä?

Taas ottaa pannuun,
Paha mies pannulla,
Sanat sekoittaa, sotkuun,
Näkymä kuin pullasutulla.

Mä mokasin, tiedän.
Kyllä mä yhdet haukut siedän.
Mut toivoisin, että tää Paketti,
muuttais viestin Rakkaudeksi.

Ei oo kysymys asenteesta,
nyt puhutaan perheestä.
Entä ne arvot, joista puhumme?
Entä se Rakkauden tunne?

Kirveltää kirveesi,
Kireään kivekseeni.
Anna tulla,
Kestän kyllä.
En hajoa tähänkään,
kohta ei kiinnosta vähääkään.

Kaipuu hyvään?
Terä viiltää, syvään.
Arpikudokseen puree,
Aina vaan syvenee.
Huumori hupenee,
Kun vaurio etenee.

Hitto mä vielä näytän,
Ihan kaiken käytän,
Katsotaan riittääkö mikään,
Irtiotto? En pelkää sitäkään.

Nyt puhun halusta,
En pelosta,
En ajatusta osta,
Ettei voi aloittaa alusta.
Kaksin aina kaunihimpi,
Yksin järjetöntä, olla impi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.