Jokainen
Tommy Tabermann
joka on pidellyt
aaltojen silittämää
kiveä kädessään
tietää
että jatkuvilla hyväilyillä
on ihmeitä tekevä voima
Pitelin lasia, jossa oli tämä teksti kädessäni tänään. Olin jotenkin vähän närkästynyt, koska komea konseptihan se on – kivenkin saa pyöristettyä riittävän monta kertaa silittelemällä.
Ärsytykseni ei perustunut kiven pyöristymiseen, josta olen tietenkin ilahtunut itsekin. Olin vain eri mieltä, ettei hyväily kuitenkaan pysty ihmeisiin, kuten Tommy väittää.
Tarkemmin asiaa tarkasteltuani tajusin Tommyn vain toteavasti tuumaavan, että jos yksittäistä kiveä silittelee virtaavan veden lailla, se pyöristyy ja muuttuu sileäpintaiseksi.
Tästä olen samaa mieltä.
Se miten olen aina kuvitellut tuon runonpätkän liittyi kahden ihmisen väliseen yhteyteen, kosketukseen ja tuntoihin. Näitä jatkuva hyväily ei ihmeenkaupalla tee täydeksi kahden ihmisen välille. Hyväilyllä, olipa se fyysistä tai henkistä, voi pyöristää ja silottaa rujon kivenkin – mutta veden ja kiven suhdetta se ei muuta. Aallot nuolevat edelleen kiveä ja kivi pyöristyy. Kivi ei Rakastu veteen sen enempää, eikä vesi muutu kiinnostavammaksi.
Vesi voi siis tehdä työnsä yksin ja kivi voi ottaa sen mukaansa, kun se kulkeutuu uuden hyväilijän – ohikulkijan – käsiin siveltäväksi. Vesi jää virtaamaan ja kivi jatkaa matkaansa, jonka vesi tasoitti.