Opin ’Vain Elämää’ -sarjasta, että Jannika B itse myi ajatuksen Temptation Island Suomi-tuotannolle käyttämään hänen tekemäänsä ”Kaksi, jotka pelkää”-kappaletta TV-sarjan tunnusmusiikkina. Tämän jälkeen kuvattiin vasta musiikkivideo TV-sarjan kuvauspaikalla. Enkä muuten tiennyt, että sama henkilö oli tehnyt lopputyönsä musiikkiartistien verotusmenettelyistä ja vaikuttanut vähintäänkin merkittävästi tai jopa ratkaisevasti artistien oikeudenmukaiseen veromuutokseen.
Prosessi.
Ensimmäisen tekstikappaleeni käsittelee toimintakulkua, jolla hukutan toisaalta aasin sillalta – sitoakseni otsikon sanaleikin taustoituksen varsinaiseen asiaan.
Kun kaksi mörköä Rakastuu – mitä siitä seuraa?
Teknisesti ottaen, jos kaksi – mitä tahansa otusta – Rakastuu, siitä tulisi seurata latteasti ilmaisten Rakkaustarina. On minusta kohtuullista olettaa, että ainakin Muumeissa esiintyvä Mörkö voisi hyvinkin sopivan puolisoehdokkaan löydettyään Rakastua. Tämä käy minusta ilmi jaksosta, jossa Mörkö saa sydämenmuotoisen näkinkengän ja tuntee epämääräisen positiivisia tunteita.
Noh. Täällä tosielämän puolella mörköjä – siis ihmisiä – on yllätyksellisen paljon, kun haastatellaan ennakkoluulottomasti. Esimerkiksi minä olen, joidenkin yllätykseksi, ollut ja ehkä olen edelleenkin mörkö monelle kanssatallaajalle. Siis pelottava hahmo, jonka läsnä tuntee jotain epämääräisiä negatiivisia tunteita, esim. pelkoa tai ahdistusta.
Tiedän myös useammankin kumppanini olleen samalla tavalla mörköjä. Ehkä useimmiten eri syistä, kuin minä itse, mutta melko samalla tavalla loppujen lopuksi. Isäni on kuvannut asiaa minun kohdalta hyvin ymmärrettävästi, joten lainaan häntä: ”Ei sun kanssa pärjää!”. Tämä sietämätön tunne omasta voimattomuudesta, joutuessaan ”mörön hampaisiin”, kuvaa sekä minua että useampaakin kumppaniani.
Tästä päästään takaisin otsikkoon ja välikysymykseeni: Mitä siitä seuraa, kun kaksi mörköä, joita pelätään, Rakastuu?
Teknisesti ottaen se on yhdentekevää mitä siitä noin yleismaailmallisesti seuraa. Eniten ja ensimmäiseksihän kiinnostavaa on pohtia mitä heille – siis kahdelle mörölle ja heidän suhteelle – tapahtuu?
Ihmiset, joita pelätään syystä tai toisesta – pelätään ihan syystä. Toisin sanoen, kun möröt Rakastuvat, ovatko he immuuneja toistensa pelottaville piirteille?
Voisin kuvitella, että esimerkiksi seksuaalisessa sektorissa pelkoa aiheuttaneet kaksi mörköä voisivat olla jollain tasolla immuuneja toistensa pelottavuudelle. Toinen immuniteetti on esimerkiksi kunnianhimo (ks. House of Cards -TV-sarja), kun molempien kunnianhimo on samassa sektorissa, mutta ne ovat suojassa toisiltaan. House of Cards -sarjassa homma rullaa ihan mukavasti siihen asti päähenkilöpariskunnan suhteessa, kun molemmilla on toisiaan uhkaamaton rooli. Kun suhteen naisen mieli muuttuu miestään kohtaan ja kunnianhimo kohdistuu samaan jakamattomaan positioon – homma hajoaa, kuin korttitalo… noh, sarjan nimikin on vähän hutera.
Klassisia synergisiä ”kunnianhimoliittoja” ovat esimerkiksi kehoon/urheiluun liittyvät parisuhteet, joissa esimerkiksi pariskunta voi käydä yhdessä kuntosalilla, eikä kummankaan menestys uhmaa toista lainkaan. He kilpailevat täysin eristettyinä eri sukupuolikategorioissa. Näin ollen toisen treeniä voi rajoituksettomasti tukea ja se ikään kuin sataa myös omaan laariin, koska ko. segmentissä kuumavartaloisen puolison kanssa hengailu nostaa myös omia pisteitä. Homma on hyvin suojassa, aivan samalla tavalla, kuin hyväkuntoisen urheilijan mieli-keho-yhteys yksilönäkin – kunnes toiselle tulee esimerkiksi fyysinen vamma tai asennevamma estämään aiemmin yhteiseksi koettua harrastusta. Tai toinen saa omasta mielestään paremman kumppanuuspakettitarjouksen.
Voisin lässyttää tästä asiasta ikuisuuden, mutta siirrytään omaan sektoriini. Minun pelottavuuteni perustuu mm. prosessiteknisille intohimoilleni. Pystyn pyörittämään hyvinkin abstrakteja ja pitkiä ketjuja päässäni. Näiden ketjujen kautta mm. perustelut ja argumentointi ovat ääripisteessään psyykkisesti niin kuormittavia kuunnella, että vastaanottajan pää räjähtää huutaen samaan aikaan molempiin suuntiin:
- ”Tuon on pakko olla totta – ei kukaan voi keksiä noin pitkää selitystä päästään ja vaikken ymmärtänyt siitä kuin puolet aivoillani, jokin minussa sanoo sen olevan juuri noin.”
- ”Tuo ei voi missään tapauksessa pitää paikkaansa, koska silloin tulisin myöntäneeksi olleeni väärässä tai muuten vaan typerä.”
Ihmisen halu hallita asioita, tilanteita, ihmisiä ja itseään on kummallinen. Liian kovakourainen, äkillinen ja vaikeaselkoinen perusteleminen vastakkaiselle puolelle loukkaa mm. tätä hallinnan tunnetta.
Oikaistaan taas ja siirrytään hypoteesiin, jossa kaksi tällaista ”pelottavaa perustelijaa” kohtaisivat ja Rakastuisivat. Kaikki lienevät samaa mieltä, että tällaisessa liitossa kaksi mörköä eivät olisi immuuneja toistensa hampaisiin joutumiselle. Teknisesti ottaen voisivat olla, jos molemmat olisivat kiinnostuneita samoista asioista, jolloin molemmat voisivat oppia toisiltaan paremmiksi niissä yhteisesti tärkeiksi katsomissaan asioissaan. Mutta kaikki tiedämme, että näin vain harvoin on, että kaksi ihmistä olisivat kiinnostuksiltaan hyvin lähellä toisiaan – kun otetaan huomioon heidän henkiseltä aggressiivisuudeltaan haiseva perustelutekniikka, puhenopeus ja ratkaisuhalu käytännössä mihin vaan maailmanasiaan liittyen.
Käytin ”ratkaisuhalu”-sanaa ollakseni hetken armollinen itselleni, mutta olen kuullut kyllä myös saman kolikon toisenpuolen: ”Ongelmakeskeinen”. Tänään ystäväni kanssa – taas yksi perustelumörkö – puhelinkeskustelun jälkeen ymmärsin, että meidän kaltaiset ihmiset: näkevät ongelmia paikoissa, joissa niitä ei vielä ole.
Oikaisen taas. Nyt jos molemmat haluaisivat ratkaista samat ongelmat, homma pyörisi helvetin hyvin. Molempien prosessitekninen osaaminen tulisi tukemaan toisiaan. Käytännössä ongelmana on perustelumörköjen kiinnostuneisuus maailmasta ja sen asioista. Toisin sanoen, perustelumöröt ovat käytännössä aina ainakin omasta mielestään maailmaa nähneitä konkareita, joille on kertynyt kokemusta, näkemystä ja tietoa. Noh, edellä mainitut ovat tietysti melko subjektiivisia arvioita, mutta ne ovat siinä mielessä totta, että niitä on kertynyt joistakin sektoreista.
Todennäköisyys, että erillään kasvaneet kaksi perustelumörköä olisivat päätyneet samoihin kiinnostuksen kohteisiin on häviävän pieni. Ja vaikka heillä olisikin samat kohteet, heidän katsantakanta on mitä ilmeisimmin erilainen. Ja juuri tämä näkökulmaero on se mikä uhkaa kahden perustelumörön ihmissuhdetta, riippumatta sen laadusta, joskin ystäväpuolella turvana on, ettei perustelumörköjen kaikki keskustelut ole potentiaalisia uhkia. Parisuhteessahan jaetaan näennäisesti samaa piirakkakaaviota, jos toinen sanoo puolisonsa olevan aasi – no – sehän olen minä itse, eikä mikään ystävän hupsu kumppani.
Esimerkin omaisesti voitaisiin sanoa, että toinen parisuhteen osapuoli voisi miettiä arkitoimintojen prosessitekniikkaa ja nähdä täysin kiistattomana tosiasiana, ettei toisen suunnittelematon malli esimerkiksi ruoka- ja pyykkihuollon suhteen ole kenenkään järkevän ihmisen malli hoitaa asioita. Tämä on totta. Ja samanaikaisesti huonommin arkiprosessia hoitava voisi nähdä täysin kiistattomana tosiasiana, että mikäli parisuhteeseen – siis kahden ihmisen väliseen liittoon – ei panosteta, ei ole sitä yhteistä arkea pyöritettävänä. Tämä on samanaikaisesti totta.
Kaksi perustelumörköä voivat siis ottaa molemmat oman junaradan ja repiä toista omalle raiteille, koska ei ole muuta vaihtoehtoa menestyksekkääseen tulevaisuuteen ja laadukkaaseen nykyisyyteen.
Jos osapuolet osaavat kasvaa kunnioittamaan toisen osaamista ja arvoa, suhde voi kukoistaa poikkeuksellisella tavalla sekä sisäisesti että ulkoisesti. Molempien osaamista hyödyntäen, suhteen osapuolet ovat enemmän kuin osiensa summa. Jos molemmat repivät toista omille raiteilleen, matkaamatta mukisematta toisen vaunussa pätkiä – osapuolet ovat vähemmän kuin osiensa summa, koska matka ei etene jatkuvien riitojen vuoksi. Yksin etenisi nopeammin, pidemmälle ja mukavammin.
On helvetin vaikea hypätä toisen vaunuun, jos kokee sen menevän väärään suuntaan, väärällä tavalla, väärään hintaan ja soittavan taustalla väärää musiikkia. Minulta on usein kysytty: miksi sitten matkaan välillä tällaisissa vaunuissa? Tai ehkä paremminkin moni on ihmetellyt, eikä ole kehdannut edes suoraan kysyä, koska on ajatellut minun peesaavan toista junayhtiötä pelon vuoksi – enkä kunnioittaisi riittävästi omaa firmaani sanoakseni ”ei” tuolle väärälle vaunulle. Minä olen kuitenkin sitoutunut kasvamaan ihmisenä ja oma strategiani on ollut matkata välillä toiseenkin suuntaan, kuin siihen itsestäni oikealta tuntuvaan. Koska tällöin voi todella arvioida onko se oma luultu-oikea-suunta todella se oikea.
Ongelmaksi muodostuu toki tilanne, jos toinen on jo väärät vaununsa ja väärät matkat matkannut omasta mielestään. Juurikin nähtyään kirkkaasti, että se oma oikea suunta on todella se oikea. Tällöin matkustus menee kutakuinkin näin: aloitetaan näennäisesti matkaamalla molempien yhtiöillä, kunnes toisen omaa yhtiötä aletaan suosia koko ajan enemmän ja enemmän. Tällöin vähemmän yhteisiä matkoja omaan suuntaansa saava osapuoli voi joko fuusioida yhtiönsä enemmän matkoja järjestävään yhtiöön tai alkaa käyttää oman yhtiönsä palveluita yksin enemmän. Tai ehkä se kaihoisin, ostaa vuosittain molemmille sarjaliput oman yhtiönsä vaunuun ja pinota ne vuosittain odottamaan sitä hetkeä, kun toisen matka on käyty loppuun – ja oma yhtiö saa taas asiakasvirtaa.
Sanotaan, että juna-asemalla on lähdöntunnelmaa ja omituisena sattumuksena tuon viimeisen tekstikappaleen kirjoittaessa soi:
ja moni matka juna-asemalta suuntaa kohti kotia… ja kotisi on siellä missä sydämesi on.