Kategoriat
Tarinat

Valtio

Kirjoitus sisältää voimakkaita kohtauksia, eikä sitä suositella kenellekään.

En tiennytkään, että Calvin Klein tekee puseroita, joissa on vetoketju alas asti. Tunnustelen oikealla kädelläni CK-kuvioitua vedintä. Vasen käteni asettuu rinnallesi.

Pidätät hengitystäsi, enkä ymmärrä miksi, koska näytät kaipaavan happea. Verenkiertosi käy jo kierroksilla ja sydämesi tuntuu käteeni. Pam Pam Pam. Lasken rytmiä mielessäni ja pohdin laitanko sinua samaa tahtia pikapuoliin. Katson sinua ja luulen sinun kyllä ymmärtävän mitä ajattelen.

Lasken vetoketjua tarpeettoman hitaasti, hieroen samalla rintaasi. Vastaostamasi toppi työntyy esiin, aivan samalla tavalla, kuin tiedät minun tulevan kohta.

Askellan ohitsesi ja riisun puserosi, kierrän sinut ympäri, palaten eteesi. Lasken puseron pöydälle, sinun siveytesi kanssa. Odottelemaan uutta hetkeä koristaa muodokasta olemustasi.

Rullaan hieman toppiasi ylös. Laitan polveni maahan ja suutelen vatsaasi. Työnnän äkisti kieleni vyötäröllesi ja sihahdat kuin virvoitusjuomapullo kesähelteellä. Nykäisen topin päältäsi, kun vielä mietit mikä sinuun iski.

Tuntuu kuin rintasi paisuisivat käsissäni. Totta. Hengität jo raskaasti, kun hieron esiin nänniäsi rintaliivien läpi. Kolmet hakaset. Niiden kanssa yläasteen hampailla avaamistaidot ovat yhtä hyödylliset, kuin majavan unelma lyhtypylvään kaatamisesta.

Painan oman tolppani sinua vasten samalla suudellen otsaasi, kun napsuttelen hakaset auki. Vien käteni pakaraltasi selkää pitkin niskaasi, jossa hieman vedän hiuksiasi nyrkkiini. Tartun niskaasi ja vien toisen käteni takapuolellesi. Kuuntelen hetken hengitystäsi, jonka jälkeen tuon suuni lähellesi, kuin sähkömagneetin rautajauheen luo.

Huulesi nousevat kasvojani kohti, kuin tulivuoren purkaus ja maistat huuliani ahneesti. Tuot kätesi kasvoilleni, kuin sokea. Et avaa silmiäsi, haluat keskittyä tuntoaistiisi. Painat mieleesi miltä näytän ja jokaisen yksityiskohdan, jotta voit nähdä minusta unta ja unelmoida ennen kuin taas näemme.

Riisun rintaliivisi ja painaudut minua vasten. Rutistat minua käsilläsi ja olet niin sekaisin tunnemyrskyssä, että voisit itkeä ja nauraa samaan aikaan. Olet ihanan onnellinen ja koet itsesi onnekkaaksi. Minä se tässä onnekas olen, mutta päätän hieroa valtavia rintojasi ennemmin kuin omaa hyväosaisuuttani naamaasi.

Avaan nappisi ja työnnän kättäni. Vinkaiset kuin uudenvuoden noitapilli. Käännän sinut seinää vasten ja työnnät takapuolesi etumukseeni. Pyörit niin vinhasti, että pelkään syttyväni tuleen. Pakaralihaksesi sorvaavat minua kuin pöydänjalkaa.

Vaihdan maltillisen koskettamiseni hyvin määrätietoiseen liikkeeseen, jonka päätepiste on selvä. Tartun lantioosi ja pidän hetken sinua paikallasi, vaikka liikut huumaavasti.

Saan työrauhan ja joudut keskittymään itseesi. Totean käskevästi: ”Mitä nopeammin – sitä nopeammin.”. Toistan sanojani kunnes vartalosi työntyy kaikkiin suuntiin yhtäaikaa ja yrität pyytää minua työntymään sisääsi. Kuulen vain suhinaa ja hengenvetosi, mutta tiedän kyllä mitä haluat.

Revin loput vaatteet päältäsi ja vien sinut sänkyyn. Tartut vyönsolkeeni, mutta otan sinua hiuksista kiinni ja totean sinun paikkasi olevan nyt sängyllä hieromassa rintojasi näyttävästi minua varten.

Riisun itseni ja haukot henkeäsi nähdessäsi minut alastomana, vaikka olet nähnyt minut lukuisia kertoja. Aina kokoni yllättää sinut, kun joudut katsomaan sitä ennen sinuun uppoamista.

Nousen sänkyyn ja tuijotan sinua samalla edeten sisääsi. Pyörit allani ja tunnustelet varttani samalla hieroen itseäsi. Teen muutaman terävän työnnön, lisään painetta rinnoillesi ja loikkaat polkusi loppuun.

Revit happea keuhkoihisi ja käännän sinut ympäri. Jyskytän sinua kuin veturin sylinteri ja raavit lakanaan reiät. Olet niin monen tunteen ristitulessa, ettet enää osaisi kertoa nimeäsi kysyttäessä.

Tunnet kuinka virityn ja väännän vielä yhden vaihteen lisää. Tartun pakaroihisi ja ravistan sinua kuin säästöpossua karkkipäivänä. Karjun leijonakuninkaan lailla ja rojahdan päällesi.

Kierähdän vierellesi ja kaappaan sinut kainaloon. Puuskutan ja totean sinun olevan syyni elää. Puraisen hellästi huuliasi ja pörhötän tukkaasi. Olet unelmani ja toteni. Minä sinun toteemisi ja sinä eläimeni. Minä elimesi ja sinä elämäni.

Rakastan Sinua. Ihan totta.

Muodostamme oman pienen valtion valtiomme sisään. Meillä on oma lippukin. Sinä vaadit siihen romanttisen sydämen. Minä olisin halunnut sinun alastoman silhuetin. Kompromissina teetin sydämen sametista, jossa silhuettisi tuntuu käteen silittäessä.

Silitän sinut uneen, jotta voit nähdä unta minusta. Viivyn ihollasi vielä hetken. Pussaan niskaasi. Soperrat unessasi hymyillen jotakin. Hymähdän. Ja sitten nukahdan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *