Kategoriat
Konseptit Pohdinnat Vinkit

Yhteistä omaisuutta

Kävellessäni pikaruokalaan tyttöystäväni kanssa – aistin, että jotain on pielessä. Sanoin itselleni: ”Selviämme kaikista haasteista. Ja minä saan kaiken ratkaistua. Ainoa mitä en kestäisi, olisi saada kuulla, ettei hän enää rakasta minua.”.

Noin varttia myöhemmin sain kuulla nuo sanat ensimmäisen kerran. Hajosin täysin.

Toisessa suhteessa olimme sopineet keskeisimmäksi asiaksi pitää keskusteluyhteyden aina auki. Asiat eivät olisi ongelmia, jos puhuisimme mielemme aina auki. Sitten eräänä päivänä hänelle tuli se ihastus, josta tieto ei enää liikkunutkaan reaaliaikaisesti, vaan sain noutaa paketin hieman ennen joulua – kun sitä oli haudottu logistiikkakeskuksessa hyvä tovi ja suhteen purkusopimus oli saatekirjeenä.

Sitten sain oikein kunnon pakit. Olin hoitanut huonosti omaa puoltani toiminnallisesti, mutta täysin avoimin kortein. Kävelin tilanteeseen oikein uskoa, intoa ja Rakkautta täynnä – ilman minkäänlaista suojavarustusta ja paloin poroksi. Heräilin porona rantakaislikon suhinaan ja sorsien vaakkumiseen. Jonkin aikaa myöhemmin vastaanotin sanoman: ”En oikeastaan varmaan koskaan rakastanutkaan sinua.”. Pam. Raivostuin. Kirjoitan tämän hyvin tietoisena siitä, että näytän aivan todella urpolta. Olen nyt päässyt asiassa eteenpäin ja haluan kirjoittaa tämän muistiin.

Ensimmäinen tekninen selkänoja, jonka sain viikko sitten oli: ”Miksi käytän aikaa ja energiaa ihmisiin, jotka eivät tee samoin minulle?”. Aivan. Tuhlausta, joka pitää lopettaa.

Ja nyt vihdoin sain selville miksi tuo ”rakkaudettomuuden kokemus” satutti minua molemmilla kerroilla niin kovin. Still does, vaatii vielä taitoja/aikaa pystyä poistamaan korruptoituneet tiedostot levyltä. Mutta uusien varalle tiedän käsittelymekanismin.

Ensinnäkin en ole ollut koskaan varma Rakastaako kukaan minua täysin pyyteettömästi. Oma perhe- ja Jumala -suhteeni on aina keikkunut tämän kysymyksen äärellä. Olenko Rakastettu, kun en sitä ansaitse? Tämä on luonnollisesti puolikkaan kirjan kokoinen pohdinta, joten konsepti riittää tässä vaiheessa. Jokainen ”en rakasta” -lausahdus vääntää veistä haavassani, jota en ole osannut puhdistaa ja kursia umpeen.

Toisekseen ”en rakasta” on tarkalleen ottaen kääntynyt päässäni muotoon: ”tunteemme toisiamme kohtaan, sinun ja minun molempien yhteinen tunneympäristö on ollut valetta”. Siis olen toisen rakkaudettomuuden julistuksessa joutunut luopumaan omasta Rakkaudestani samalla kertaa. Ja tämä on ollut väärin.

Nyt osaan erottaa omat tunteeni ja toisen tunteet. Ymmärrän, että minulla voi olla tunteita, joita toisella ei ole ja hänellä tunteita, joita minulla ei ole. Jos tämä tuntuu itsestään selvältä, ajattele itsesi alttarille ja toinen tuumaa kohdan: ”Sanokoon sen nyt tai vaietkoon iäksi.” jälkeen: ”No hyvä, kun kysyit, minä en muuten rakasta sinua.” ja kävelee alttarilta pois. Se tunne mikä tuossa tilanteessa tulisi: ”Eivät minun tunteet… Se, jota olen kokenut tuon ihmisen kanssa, voi olla näin väärin.”.

Olen aina mennyt suhteisiini sisään syvälle ja hukannut osin itseni. Tästä en ole vielä mielipidettä muodostanut, vaikka moni onkin tätä vastaan. Minä toivon tunneympäristön itselleni, jossa voin tuntea turvallisesti kaikki tunteeni ja voin halutessasi mukautua sekä lähentyä kumppanini kanssa enemmän yhdeksi kokonaisuudeksi, kuin kahdeksi yksilöksi.

Rakkaus on minulle yhteistä omaisuutta, jota ei saa laittaa roskalavalle yksipuolisella päätöksellä. Suhteen voi päättää ja tunteiden muuttumisesta on hyvä keskustella, mutta rakkaudettomuuden julistaminen ei tuo sitä lisäarvoa, jolla kunnioitetaan molempia osapuolia.

”En rakasta” perustuu ajatukseen, että en saa kanssasi sitä mitä toivon itselleni. En tunne sitä mitä haluan tuntea. Ja siinä on aina joko löydös tai etsintä taustalla, jossa on havaittu muualla olevan lupaavia merkkejä sen halun täyttymisestä.

Vinkki: kiittäminen yhteisestä ajasta ja hyvien hetkien listaaminen on todella paljon parempi malli päättää keskustelut, kuin ottaa takaisin peitto, johon toinen on saanut kääriytyä tässä joskus kylmässä maailmassa. Antakaa rievun pala toiselle, jos tarvitsette peiton itsellenne. Hän voi sitten joskus niistä paloista saada oman peiton.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *