Kategoriat
Kirjat

Kirja: Enon opetukset

Kirjoittaja: Petri Tamminen (Otava 2006)

”- Uusioperhe, eno sanoi surullisen näköisenä, – se on sitä että pukki ja kaali ja susi, miten viet ne veneellä yli kun kaikki ei voi mennä yhtä aikaa ja ketään ei jätetä.”
(s.62)

”– hän (sanoi) että minä en tiennyt yrittäjän elämästä mitään, valtion leivissä köllöttelevä suvantohauki.”
(s.63)

”Eno kulautti viinipullon tyhjäksi ja laski sen kädestään eleellä, josta näki että hän oli laskenut tyhjiä pulloja kädestään paljon. Hän huomautti nyt, että ei hän yrittäjänäkään ollut sentään koskaan niin suuriin vaikeuksiin joutunut kuin parisuhteissaan, joka ikisessä. Ja että jos hän jotakin oli elämässään oppinut, niin sen, että naista ei pitänyt ottaa elämänkumppaniksi. Siinä hän oli mennyt harhaan, hän oli katsellut toisten touhuja, siskojensa elämää, minunkin äitini elämää ja ruvennut uskomaan, että kun hän saisi mansikankukkasilla koristellut Arabian kupit vitriiniin ja jonkun (s.63) – (s.64) niistä pölyjä pyyhkimään, hänellä alkaisi oma elämä. Kamala väärinkäsitys. Eihän naisten varaan saanut mitään rakentaa, naiset piti ottaa objektina. Objektejahan ne olivat, mitä muuta, joka muuta väitti valehteli itselleen ja löysi itsensä pian parisängyltä sikiöasennossa uikuttamassa. Kyllä rotalle aina ratas löytyi, mutta siinä rattaassa ei saanut ruveta juoksemaan; miehen piti elää elämänsä itse. Ja naiset olivat sitten sitä varten olemassa, että niille esitettiin baarissa sadun prinssiä.”

”– eikö jokainen avioliitossa elävä mies arvannut, mitä Kolumbuksilla oli kotona huudettu.
– Että sinäkin saatanan paska aina vaan sohvalla makoilet etkä koskaan kuuntele kun sulle puhutaan. Ja Kolumbus siihen että vittu nyt lähti.”
(s.65)

”Myrsky (mies) rupesi tapailemaan säveltä ja enokin mörisi mukana: ’Hän on toisen, mutta miksi syyllisyyttä tuntisin.’
Olin kuullut enon ja Myrskyn laulavan tätä laulua ennenkin. En osannut sanoa, kumpaa sen oli määrä enemmän rohkaista, naista vai heitä itseään, kenen aikeet sen oli tarkoitus siunata. Veera rupesi nyt laulamaan mukana, ja sitä tiesin pitää varmana merkkinä, niin monia lauluhetkiä ja naisia olin enon ja Myrskyn seurassa nähnyt. — katselin Myrskyn vetisiä silmiä ja holtitonta suuta ja nuhruista villapaitaa, ja ajattelin että tuollaisenakin hän kiinnosti naisia enemmän kuin minä, tuol-  (s.105) – (s.106) tuollaisenakin hän lupasi jotakin, jota minä en voisi koskaan luvata.”

”En voinut kuvitella itseäni tuijottamassa ketään samalla tavalla silmiin, en edes vaimoani, varsinkaan vaimoani. Jos olisin sellaista yrittänyt, vaimo olisi huokaissut syvään ja pyyhkinyt rätillä pöydän. Niin se vain oli, maailmassa oli romanttisia ihmisiä, jotka tuijottivat toisiaan silmiin, ja sitten meitä toisia, jotka rakastimme tasaisemmin, lihamureketta laittamalla ja sitä kehumalla.”
(s.106)

”– juuri tässä olivat ne miehet, joita partavesimainokset yrittivät esittää ja joiden mörinää automainoksen mies ääneensä tavoitteli – että tässä nyt olivat ne miehet, jotka menivät ja tulivat, lähtivät kylille ja oikoivat siellä vääryyksiä joita heidän eteensä osui niin kuin Mustanaamion eteen osui vääryksiä, kun hän nousi valkean Heron selkään.”
(s.107)

”– rupesin miettimään, olivatko he sankareita silloinkin, kun en heitä nähnyt, kun tämä humala olisi ohi. Olivatko he sankareita, kun tiskikone jyskytti ja urheiluruutu päättyi; olivatko he sankareita lähikaupan kassalla, kotimatkalla, hämärässä eteisessä; kohosivatko he kuin laulu tämän karun maiseman keskeltä – erämaalinnakkeen tornista hyräilty sankarilaulu. Oliko kohtalo heittänyt minun eteeni kaksi aivan poikkeuksellista miestä, vai olinko minä heidät sellaiseksi kuvitellut.”
(s.108)

Mies: ”Musta tuntuu että sä olet aina oikeassa.”
Vaimo: ”Enkä ole. Mä olen oikeassa vain niissä asioissa joihin mä otan kantaa.”
Huomasin, että vaimo oli tosissaan. Se alkoi naurattaa minua. Vaimoakin nauratti.
(s.152)

”Alistuin vaimon vaatimuksiin ja nautin alistumisestani, ikään kuin voisin myöhemmin kohtalolta periä jonkin korvauksen tästä alistumisestani.”
(s. 157)

”Rakkaus on polku, jota reunustaa vaaleanpunainen höttö ja se höttö on napalmia ja se napalmi (s.169) – (s.170) palaa – yksikin harha-askel ja joudut heräämään puoli vuotta omaan huutoosi ja toiset puoli vuotta itkuun.”
”(Eno) – Totta helvetissä pärjään. Mulla on kaikki kunnossa. Poikamiehen ainoa ongelma on se, että se ei muista kuinka vähällä pillulla ukkomies tulee toimeen.”
(s.174)
”Sen neljäntoista vuoden aikana, jonka olin isänä ollut, olin oppinut, että lapsen pelokkaisiin kysymyksiin pitää vastata rauhoittavasti ja yksiselitteisesti vaikka totuus ei olisi rauhoittava eikä yksiselitteinen.”
(s.192)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *