Osaan todennäköisesti tiivistää tämän kirjoitukseni hyvinkin tiiviiksi ennen vuoden vaihdetta, mutta kirjoitan tämän muistiin, jotta voin sitä sitten arvioida myöhemmin. Unohdamme ja siksi on hyvä välillä kirjata pohdintojaan ylös.
Meissä ihmisissä on käsittämättömästi voimaa, mutta itse olemme suurin esteemme positiivisille muutoksille. Minulta on paljon kysytty typerältä vaikuttavista toimintamalleistani.
Vasta tätä kirjoittaessani ymmärsin, että olen voinut useastikin muuttaa ihmisiä – suuntaan, johon he ovat itse halunneet. Olen myös pystynyt tuomaan ihmisiä risteyskohtiin, jossa he ovat saaneet valita etenemissuuntansa kysymyksessä, joka on heitä vaivannut.
Olen etsinyt esikuvia ja mentoreita. Tajusin, että se vaikuttaa erittäin onnea-onkivalta toisen ihmisen silmissä. Mentoriehdokas ajattelee todennäköisesti nopeasti: ”Mitä hän haluaa minusta?”. Tunnelma tuntunee uhkaavalta ja hyväksikäyttöhakuiselta. Todellisuudessa se on täysin käsittämätön tarve arvostaa hahmoja itseä älykkäämpänä.
Mielenkiintoisesti mentoreiksi etsin omaa sukupuoltani olevista henkilöistä, mutta syvälliset keskustelukumppanini ovat tuntuneet olevan pitkälti naisia. Naisilla tuntuu olevan kiinnostusta puheilleni, miehet usein katsovat hölmistyneenä: ”Mitähän se nyt oikein taas on miettinyt?”.
Tosi-TV-ohjelmissa mentoreitten vastuu loppuu heidän osaamiskenttään, se ei ulotu oppijan aivoihin, esim. motivaatioon. Ihmisen pitää itse valita ja haluta asioita heidän mukaansa. Juuri valintojen kaoottisuus on kuitenkin useimmiten se este edessämme. Emme osaa haluta itsellemme aidosti muutosta parempaan, koska emme tiedä mitä se on.
Personal trainer -mies oli pettynyt suojattiinsa, koska tämä ei ollut soittanut hänelle kertaakaan. Tiesikö treenaaja, että hän voi soittaa nyyhkypuhelun kouluttajalle? Saiko hän edes soittaa sellaisia? Olisiko treenaajan pitänyt soittaa jostakin asiasta tai näkökulmasta, jotakin ratkaisua rajattuun ongelmaan kysellen.
Ei treenaajalla ollut oikeastaan mitään käryä siitä mitä hänen pitäisi tehdä. Hän treenaili kuukauden, eikä enää ahminut tai syönyt roskaruokaa. Silti hän lihoi kilon verran neljässä viikossa. Hän oli soutulaitteessa, kun kouluttaja tuli punnitsemaan hänet.
Tämä sössötys saattaa vaikuttaa uskomattomalta, vastuuttomalta ja samalla ylimieliseltä. Mitä sitten? On eri asia sanoa rakastavansa ja rakastaa. Tunteiden ja niiden puuttumisen ymmärtäminen on aivan helvetin vaikeaa. Arvostus helposti sotkeutuu vihaan, koska olemme luonnostamme kateellisia.
Ymmärryksen suhteen tilanne on ehkä monimutkaisin, koska emme todellisuudessa koskaan tiedä ymmärsikö toinen meitä. Hyvien ystävien kanssa ummistamme silmämme tältä tosiasialta useinkin, koska luotamme heidän olevan puolellamme.
Minä puhun nyt juuri siitä, että haluan arvostaa orgaanisesti. En kuitenkaan vailla negatiivisia tunteita, koska jos niitä ei ole – useimmiten kyseessä on vain kaukainen idoli, josta tietää vain hyvät puolet. Ihan kuin kaikenikäisten naisten ihastukset näyttelijöihin, jotka lässähtävät, kun näyttelijä tekee jonkun ällöttävän roolin.