Kategoriat
Pohdinnat Tavoite Vinkit

Taidot

Kuten kaikilla ihmisillä, myös minulla on suuruudenhulluja kuvitelmia itsestäni. Perjantaina saunassa tuumasin ääneen, että minulle on koko elämäni aikana eniten annettu positiivista palautetta kahdesta asiasta. Toinen niistä on, että ihmiset ympärilläni pitävät minua älykkäänä.

Minulla oli tänään epätavallinen keskustelu. Ei sen sisällön takia, vaan sen taustalla olevan henkilödynaamiikan takia. Olen tehnyt virheitä, kuten kaikki ihmiset, mutta suurimmat virheeni ovat kohdistuneet asioihin, joista oikeasti välitän. Oma älykkyyteni ei suojele minua tyhmänrohkeudeltani.

 

Fiksun ihmisen elämä on täynnä oppimiskokemuksia. Kun mietin elämääni taaksepäin, on mielenkiintoista pohtia mihin olen aikani käyttänyt – eli mitä olen oppinut.

Olen pumpannut suurimman osan ajastani ihmisten kanssa keskusteluun. Olen onneksi tavannut elämässäni naisen, joka pyörittelisi silmiään tämän lauseen kohdalla, joten tarkennan: olen keskustellut erittäin paljon naisten kanssa.

Avatessani kotioveani muutama päivä sitten harmittelin valintaani; olenhan siis valinnut kehittää taitoa, joka ei oikeastaan koskaan kenenkään miehen käsissä kasva sellaiseksi, että sitä voisi ihailla varauksetta.

Tietenkin moni mies olisi heittänyt ylävitosta useastikin, jos olisin kehittänyt taitojani vaikkapa naisten iskemisessä. Ihmiset, edes miehet, eivät kuitenkaan arvosta ikuisia naistenkaatajia. Miehiä kiinnostaa heidän tarinat, mutta kiinnostus kääntyy aina jossain kohtaa sisäiseen mietintään: ”…mutta onhan tuo ihan ajantuhlausta verrattuna esimerkiksi perheeseeni. Suorastaan surullista ja säälittävää tuollainen tyhjyys, joka ajaa jatkuvaan valloittamiseen, eikä mihinkään pysyvään.”.

En ole kuitenkaan koskaan tähdännyt mihinkään nopeaan kikkailuun tai väliaikaiseen hämäykseen. Naisen mielen ymmärtäminen on ollut ehkä humoristinen ja typerä projektinimike tälle matkalle, jonka olen aloittanut jo hyvin nuorena. Siinä ei voi kehittyä ikinä oraakkeliksi, joka osaa kertoa aina oikean tavan toimia.

Olen oppinut asiassa paljon ja tänään keskustellessani aivan muista asioista, ymmärsin, että sanani tarkoittivat laajempaakin kokonaisuutta. Naisen mielen ymmärtämisessä ei nimittäin ole itse asiassa kyse siitä, että osaisi sanoa oikeat sanat, kun nainen niitä tarvitsee. Naisen mielen ailahtelevaisuus ei vastaanota sanoja joskus lainkaan, vaikka monet kuvittelevatkin korvien olevan aina auki täydellisille sanoille.

Kauan aikaa sitten jo pohdin, että naisen mielen ymmärtämisessä pitäisi päästä ennakoivaan pisteeseen. Olla askel edellä naista, koska reaktiivisena – ongelmien torjumisena – mies tekee aina jossain kohtaa virheen. Mies voi onnistua sanomaan joskus täydelliset sanat, mutta ei kymmentä kertaa täydellisessä sarjassa.

Huonoja päätöksiä voi tehdä monta peräkkäin vahingossa. Hyviä päätöksiä ei voi tehdä kiireessä montaakaan peräkkäin, vaikka kuinka keskittyisi ja yrittäisi parhaansa. Useisiin asioihin on paneuduttava syvällisesti ja ne on tunnettava ennen kuin on joutunut vaikeaan valintatilanteeseen. Kiireessä tehtyjen päätösten optimistinen määritelmä on ’virheistä oppimista’.

Tämän takia miehellä tulee olla laaja valikoima taitoja, joiden avulla tilannetta tasapainotetaan. Yksinkertaisena esimerkkinä mies kasvattaa virhemarginaaliaan tekemällä naiselle ja esimerkiksi yhteiselle kodille mukavia, huomioivia asioita.

Tärkein naisen mielen ymmärtämisen taito on siis sisäistää kyseessä oleva laaja kokonaisuus, jota ei voi hallita taikasauvalla – vaikka ’Fifty Shades of Grey’ -kirjat muuta väittävätkin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *